maanantai 10. elokuuta 2015

Parveilua



Nyt sitten lähti mehiläisparvi meilläkin! Oli kyllä mehiläisiltä yllättävä veto, edellisenä päivänä ei voinut ollenkaan aavistaa mitä on tulossa. Normaalistihan ne kansoittuvat pesän lentoaukolle etukäteen jo suunnittelemaan, mutta nyt ne lähtivät suoraan matkaan.

Melkoinen pörinä käy pihassa kun tuhansia mehiläisiä lentää, 
ilma on kirjaimellisesti sakeana mehiläisistä!



Parvi pysähtyi noin 5m korkeudelle pihlajaa. Onneksi siihen eikä sen takana olevaan isoon kuuseen!
 Ei voi kuin ihailla tuota omaa siippaansa joka erittäin ketterästi ensin kiipesi puuhun tikkailla ja sitten jatkoi matkaa "paljain käsin" ja useampaan kertaan. Selkeästi mehiläisten hoidossa on hyötyä kun omistaa kissamaisen ruumiinrakenteen ja tykkää kiipeillä puissa.

Hoitoasu päälle ja menoksi!


Koska parvi oli omassa pihassa ja vesiletku kädenulottuvilla niin kiipesi tuo koti-Tarzan 
puuhun myös vesiletkun kanssa. 

Siinä kun vettä soihaa mehiläisten päälle saattaa samalla vähän kastua itsekkin varsinkin kun on pari metriä alempana. 
Kaikki siis tuossa kuvassa ei ole hikeä, vaikka kyllä siinä vähän hikikin tulee kun edestakaisin kiipeilee ja tilanne itsessäänkin on jo aika kuumottava.

Meillä ei ollut kangashaavia, mutta näppäristi toimi jätesäkki ja kalahaavi- yhdistelmäkin. Kekseliäisyydestäkään ei siis ole haittaa näissä puuhissa.



 Bongaa puusta kiipeilevä parvenpyydystäjä...


 Parvi pussiin ja pussi kiinni! 
Kahdella yrityksellä Mika sai kahmittua parven pussiin . Tässä välissä piti tietenkin tulla alas tyhjentämään mehiläiset pussista pois.


Siatkin katsoo ihmeissään että tuolla laatikossa se parvi nyt sitten on!


Onneksi saatiin parvi kiinni eikä se päässyt karkaamaan.

Haluatte varmaan myös tietää mitä minä tein. 
Minä seisoin puun alla ottamassa muutaman kuvan, 
ja kiljui ohjeita kuten "Älä putoa!" 
"Ole varovainen!" 

Yksin olisin näiden kanssa aika pulassa...


Munia ja pesiä- blogissa  on todella hyviä kuvia parvesta ja ylipäänsä juttua 
mehiläisten parveilusta! Kannattaa lukea!

5 kommenttia:

  1. VOI KÄÄK! Kaikkea teillä siellä onkin. Noi possujen ilmeet on hyvät kun pörinää ihmettelevät.

    VastaaPoista
  2. Vielä parveilua, on tämä outo kesä! Meillä on jo vähän rentouduttu parveilun suhteen...jos lämpimät kelit jatkuu, pitää varmaan skarpata edelleen :)

    VastaaPoista
  3. Toi parveilu on yksi syy, miksi yhä emmin noiden mehiläisten ottoa. No, onneksi minäkin omaan sutjakan ja vielä hieman ketteryyttä omaavan miehen! :) Jos meinaan puuhun tarvis kiivetä!

    VastaaPoista
  4. It is fascinating !Good point for Tarzan !

    VastaaPoista
  5. It is fascinating !Good point for Tarzan !

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)