Kauniita ja rumia asioita

Mä en osaa päättää kummista kertoisin ensin. Onko helpompi nostaa kissa pöydällä heti vai vasta kun kuulian/lukijan pää on pehmentynyt kauniisiin asioihin?

Ehkä se on helpompaa kun aloittaa siitä rumasta. Tunnustaa syntinsä heti eikä aikojen päästä.

Meillä on enää 2 tipua hengissä. Löysin eilen kaksi hukkuneena vesiastiasta johon mielestäni eivät olisi voineet hukkua. Siinä ne vaan suorina makasivat, kaksi pientä ja täydellistä niin kylminä ja elottomina.

Pahimpana mahdollisena hetkenä, kun muutenkin olin sielu vereslihalla kun olin juuri käynyt katsomassa tuttavaa sairaalassa.
Se kaikki siellä sairaalassa toi niin elävästi mieleen viimetalven kun istuin lukemattomia kertoja ystäväni vierellä muka kevyesti juttelemassa, vaikka me molemmat tiesimme että hänen mahdollisuutensa selvitä hengissä on hiuskarvan varassa ja korkeimman kädessä. Kuten nyt tiedän, niin hän ei selvinnyt.

Itsesyytösten määrää on vaikeaa kestää sellaisella hetkellä. Ihan turhaa on hokea että MIKSI en ajatellut enempää. MIKSI en ole hankkinut sellaista vesikippoa johon tipu ei voi hukkua. Tai miksi en ole laittanut niille sitä olemassaolevaa. Miksi olen luottanut hyvään tuuriin, ja ties mitä

Ei mitään hyvää selitystä omille toimilleen, ei yhtään mitään.

Kun kuvittelin kanaemon hädän kun se ei saa poikasta ylös vedestä vaikka kuinka yrittää, kuinka tipu ensin hätääntyneenä piipittää ja lopulta kun voimat ehtyvät se hiljaa painuu pää veden alle.
Kuinka emo ei voi kuin perääntyä niiden elossaolevien kanssa paikkaan jonka se tuntee suojaiseksi.

Tätä kaikkea kun ajattelin niin melkein oksensin. Sitä kaikkea pahaa oloa.

Pyysin kanaemolta moneen kertaan anteeksi.
Anteeksi että olen taas kerran ollut huolimaton. Olen taas kerran ollut huono eläintenomistaja. Anteeksi että omilla toimillani aiheutin sille kahden pienen elämän menetyksen jota se oli niin kovasti koittanut vaalia. Onneksi eläin unohtaa, mutta unohtaako ihminen?!

Kauniista asioista en taida tämän jälkeen pystyä kovin paljoa kirjoittamaan. Näiden kyynelten läpi.

Ronja on ollut melko hyvässä kunnossa. Se on nukkunut hyvin yöt, ja epäilen että syy on ollut se etten ole enää antanut sille raakaa lihaa. Nimittäin joka kerta kun lihaa on ennettu, se on yöllä alkanut vinkua.
Hain sille myös homeopaattisia pillereitä "viimeisenä vaihtoehtona"- en oikein jaksa uskoa niiden tehoon mutta annan niitä silti kun olen ne ostanut.

Tätä seuraavaa kuvasarjan haluan tallentaa aivojeni peräsopukoihin asti. Se jaksaa minua joka ilta hymyilyttää, siinä on sitä kuuluisaa mummo-energiaa. Siinä on kuvattu miten Ronja juoksee joka kerta kotiin kun käymme pikku-kävelyllä iltaisin.

Ronja on kuvissa 14v. ja 4,5kk.


Sioista ei tarvitse kuin katsoa kuvia niin tulee paremmalle mielelle. Sikoja pitäisi enemmän käyttää terapiaeläimenä. Ne on lähtökohtaisesti jotenkin niin käsittämättömän tyytyväisiä eläimiä.

Ja sitten nämä kolme. Ne on vaan niin <3

Ja sitten sitä kasviterapiaa, lämpöä ja jäätelöä.
Pojalla on lauantaina rippijuhlat enkä ole vielä palanut tai lihonut liikaa etten mahtuisi mekkoon.
Olen kävellyt paljainjaloin. Basilikat kasvaa. Olen elossa.