Tasan kymmenvuotta sitten mä sain elämääni jotain todella ihanaa.
Jotain sellaista, jonka merkitys heti aluksi oli niin suurta
etten tiedä kuinka olisin selvinnyt ilman sitä.
Tasan 10v. sitten hain ja sain Irjan.
Maailman ihanimman ja kultaisimman pikku-whippetin.
Seuraavana päivänä ex-mieheni jätti minut. Ero oli jotain niin raastavaa, etten oikeasti edes tiedä kuinka olisin selvinnyt kiinni elämänsyrjässä ilman koiria.
Irjaa oli pakko viedä ulos jatkuvasti,
oli pakko vaan koittaa ajatella, että näin oli tarkoitettu.
Joskus olen potenut huonoa omaatuntoa siitä että Irjan pentuaika oli mitä oli.
Mutta silti siitä tuli jotain niin kaunista ettei se voinut siihen lähteättömiä arpia jättää.
Oikeastaan sen vuosipäivä on huomenna, paremman loppuelämän.
Mutta Irjan sain tänään, kymmen vuotta sitten.
Kiitos Ruusu ihanista kuvista!
...sitten silloin yhteiselon alkutaipaleella. Kahdessa ekassa kuvassa Irja on 5vkoa,
kolmannessa ehkä puolivuotta.
Ai mahoton, miten söpösiä pentukuvia! ♥ Ja muutenkin on tuo Irja kyllä tosi kaunis, tykkään tosi kovasti hänen väristään!
VastaaPoistaKyllä koiralla on sellanen "maan pinnalla ja elämän syrjässä kiinni" pitämisen taito. Ihmisen paras ystävä todellakin, aina niin onnellinen oman ihmisen nähdessään. ♥
Irja on vipukaksi tosi pieni (ja yleensä aika lihavakin...)- ja siksi jotenkin niin mahdottoman ihana.
PoistaMun piti oikein kattoa kuvista että minkä värinen Irja on, ja tosiaan, se onkin aika kauniin värinen! Sitä jotenkin turtuu noihin omiinsa niin ettei edes muista miltä ne lopulta näyttää!
Meillä on joskus ollut sellainen kyltti missä lukee, että mitä enemmän tapaan ihmisiä sitä enemmän pidän koirastani. Ja se pitää aika hyvin paikkaansa.
Mä olen myös todennut, että "jos et pidä koiristani, minä en pidä sinusta"...
PoistaNe muistot, ne muistot...lemmirakkaus on omaa lajiaan.
VastaaPoistaJuurikin ne.
PoistaJa jotenkin tuntuu nyt hassulta, että kymmenen vuotta sitten mä itkin lattialla ja oksensin kun oli niin paha olla. Sehän oli lopulta parasta mitä mulle on tapahtunut!
Mua ihan liikuttaa koirien vauvakuvat, ne on niissä vielä niin pieniä ja meidän yhteiselämä on vasta alussa ja sitten ne onkin jo yht´äkkiä isoja.
Aika rientää, kun "lapset" kasvaa! :)
VastaaPoistaKoirien kohdalla vaan on surullista kun se elinkaari on niin lyhyt ihmiseen verrattuna. Mutta silti en ymmärrä ihmisiä jotka eivät ota koiria siksi etteivät kestä sitä kun koira kuolee ja tiet eroavat. Mä mielummin tutustun uusiin ja kiinnostaviin koirapersoonoihin kuin jätän surun pelossa tutustumatta!
PoistaHauva-ystävät ovat ihania. Hyvä, että sulla oli pikkuinen Irja pitämässä sut arjessa kiinni ♡
VastaaPoistaIhania, varsinkin jos ne on toisten! :) Vaikka on omatkin pennut ihania, niin on ne silti aika työläitä. Varsinkin kun meillä on tämä vajaat kymmenenvuotta melkein aina ollut joku pentu tai junnuikäinen. Nyt saakin huokaista kun nuorinkin on jo yli kaksi vee.
PoistaKoska mulla ei ollut lapsia oli koirien pakko pitää mun kiinni elämässä. Ja siitä olen kovin kiitollinen.
Mulla asuu Irjan velipoika Irwin. Meillä tulikin sitten 10 vuotta yhteiseloa täyteen pari viikkoa aiemmin. Harmaaksi on siskonkin naama mennyt :-).
VastaaPoistaHuikeaa! En ole kuullut Irjan sisaruksista pitkään pitkään aikaan yhtään mitään! Yhtä sen siskoa olen joskus nähnyt juoksukisoissa.
PoistaIrja on oikeasti maailman kiltein koira, onko Irwinkin? Sitä ei tarvi edes pitää lenkillä remmissä, kulkee mukana ilmankin.
Irja on sellainen sydänkäpynen.
En ole ketään siskoista koskaan livenä nähnyt, mutta käsittääkseni siskot ovat jäänet varsin pieniksi kun taas Irwin on sellainen 17 kg jyrä. Ahne ja aina nälkäinen tapaus joka tekee ensin ja miettii sitten (jos silloinkaan). Irwin on miellyttämishaluinen ja yrittää aina parhaansa, mutta välillää lipsahtaa sikailun puolelle.
PoistaVanhemmiten onneksi jo vähän rauhoittunut :-).
Onnea Irjalle! Tassuterapia on toimiva juttu.
VastaaPoistaOlette luodut toisillenne :)
VastaaPoista