perjantai 12. kesäkuuta 2015

Yksinäänolemisen sietämätön keveys



Mies pakkasi koiransa autoon ja lähti mökille. Suurinpiirtein jokainen pidemmässä parisuhteessa elävä ihminen tietää miten mahtavaa on olla yksin kotona. Siis YKSIN, ei niin että toinen nyt ei vaan sillähetkellä satu olemaan kotona kun se on kaupassa.

Se taas ei ole mahtavaa, jos kokee itsensä yksinäiseksi, oli sitten parisuhteessa tai ei, mutta jos ei koe, niin se on melkein parasta elämässä.

Koen eläväni henkisesti ja fyysisesti erittäin tyydyttävässä parisuhteessa, mutta silti tekisi mieli joskus sanoa että voisitko lähteä vaikka pariksi viikoksi pois kotoa että mä saisin vain olla yksin kotona.

Siis kokonainen ilta yksin, jos ei lasketa että kävin sulattamassa Vanhanpiian pakastimen ja kastelemassa kasvimaata (ja osittain itseäni) mulla on ollut koko loppuilta pelkästään aikaa. Siinä on vaan vähän sellainen ongelma että kun on niinkuin jonkinlaista laatuaikaa pitäisi sitten myös tehdä jotain järjellistä. Ei vaan kuljeskella omassa pihassa tai istua sisällä tietokoneen ääressä puhumattakaan kotitöiden tekemisestä ja niiden mielekkyydestä.

Ensin ajattelin riipaista kalsarikännin, mutta sekin tuntui typerältä. Vaihtoehto kaksi oli lähteä johonkin ajelemaan autolla. Onneksi en ajatellut yhdistää näitä kahta.

Ajattelin lähteä valokuvaamaan yhdelle pellolle latoja. Ajoin sinne. Pellon laidassa tajusin, että en ole ollut tuolla peltolakialla koskaan ilman koiria ja en tuntenut oloani ollenkaan hyväksi ilman niitä. Päähän tuli kaikkia kummallisia ajatuksia kuten että jos vaikka joku tulee kysymään että mitä teen pellolla niin mitä niille voi vastata?! Ihan kuin kello 22.00 perjantai-iltana kauhean moni kulkisi kyselemässä ihmisiltä mitä nämä puuhailevat...

Mitä tekevät ihmiset joilla ei ole koiria? Missä ne liikkuvat? Mitä ne tekevät siellä?

En keksinyt mitään kuvattavaa, samat ladot joita olen kuvannut kymmeniä kertoja ja nekin kauhean kaukana enkä jaksanut kävellä lähemmäs. Ja aurinkokin meni pilveen.

Yleensä verryttelen kuvailemalla koiria jos en muutakaan kuvattavaa keksi. Kokeilin sitten kuvata itseäni kun ei siellä muitakaan ei ollut, mutta kuvat olivat ihan kauheita.

Villisilmä pohti blogissaan kuvia itsestään, ja vaikka yleensä olen joko kohtuullisen tyytyväinen tai edes pystyn katsomaan kuvia itsestäni niin harvoin omasta mielestäni näytän kuvissa niin typerältä kuin tänään.

(Sensijaan mielestäni sunnuntaina otetuissa kuvissa näytin jopa kauniilta. Tai ainakin itseltäni.)



Tajusin tänään kuinka riippuvainen olen koirieni seurasta jos ylipäänsä johonkin lähteminen ilman niitä on jo suuri ponnistus. Ilman miestä voin helposti kävellä siellä täällä, mutta ilman koiria on kuin joku olennainen ruumiinosa puuttuisi.



Yht´äkkiä tuli muutenkin tässä tunne, että olisi ihan mukavaa olla kultsin kainalossa mökillä istumassa vaikka laiturilla kuuntelemassa aaltojen ääntä. Istutaanko me siellä koskaan niin onkin ihan toinen juttu.  Mutta se tunne.
Musta on ihan positiivista että lähes kymmenen vuoden jälkeen vielä tuntuu siltä. Vaikka onkin kamalan kivaa olla yksin kotona.


16 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin tutulta. Päivisin keksii tekemistä, mutta just ennen nukkumaan menoa iskee läheisyyden kaipuu. Yksin välillä oleminen tekee kyllä hyvää, mutta on kiva huomata myös kaipaavansa toista.
    kuvissa näytät tosi kauniilta ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen hyvin itsekseni viihtyvää tyyppiä ja paljon puuhailenkin omissa oloissani. Mä en itke ikävästä vielä viikon jälkeen, mutta sitten alkaa yleensä huomata että onkin ihan kivaa kun on mies talossa.

      Näin on hyvä.

      Kiitos kovasti. Mulla on ollut nuorempana aina huono itsetunto ja en mielestäni koskaan ollut hyvännäköinen. Nykyisellään sitä on itselleen armeliaampi. Ja olen niin innoissani kun hiukset ovat hiukan kasvaneet niin näytän taas ihan "uudenlaiselta". Se on mukavaa.

      Poista
  2. Heh, oli mielenkiintoista lukea tätä. Meillä on miehen kanssa yhteistä taivalta takana 14 vuotta ja vaikka toista rakastaa niin äärettömästi, niin kyllä sitä kummasti joskus hyppii ilosta, kun toinen sanoo lähtevänsä viikonlopuksi pois. Alkaa mielessä oikein pyörimään erilaiset kuvat siitä, mitä mukavaa sitä tekisikään kun saa olla ihan YKSIN. Noh, todellisuudessa sitä ei sitten usein tule tehtyä oikeastaan yhtään mitään.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yleensä teen sellaista ruokaa jota tiedän ettei mies söisi pitkällä tikullakaan. Ja muutenkin herkuttelen ihan yksin. Tosin eilen unohdin ne karkit työpaikalle joten nekin jäi sitten syömättä, mutta oikeastaan kiva kun tietää että ne odottavat siellä!

      Mies ei ole ikinä millään tavalla rajoittanut mua tai mun tekemisiä, mutta silti on sellainen huumaava vapauden tunne kun voi tehdä ihan mitä vaan. Ja sitten pyöriä kämpässä ihmettelemässä mitähän sitä nyt tekisi.

      Poista
  3. Minä en halua olla kotona yksin! Ei sillä, että olisin joku läheisriippuvainen. Mutta viihdyn mieheni kanssa. Tosin meillä on niin iso tontti, että vaikka me ollaan kotona yhtä aikaa, me ei välttämättä edes nähä toisiamme, kun puuhaillaan omiamme. Mutta se, että tietää toisen olevan kotona, tuntuu minusta hyvältä.
    Minä olen tehnyt 20 vuotta vuorotöitä ja mieskin on tällä hetkellä 3-vuorotyössä. Omaa aikaa on ollut aivan riittämiin, olosuhteidenkin pakosta. Ehkä osasyy siihen, että ei koe tarvetta olla yksin.

    Minulla ei ole elämässäni ollut kuin kaksi koiraa. Ja ensimmäisen kuoltua, meni kaksi vuotta, ennen kuin otettiin toinen. En käynyt kahteen vuoteen kävelyllä. Se tuntui jotenkin tyhmältä kävellä tienlaitaa ilman koiraa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi kirjoitinkin, että "melkein kaikki", koska osa ei tykkää.

      Me ollaan miehen kanssa molemmat aika itsenäisiä ihmisiä. Kuoltaisiin pois suhteessa jossa kaikki pitäisi tehdä yhdessä. Tehdään mekin tietysti yhdessä asioita, mutta paljon myös yksin. Olen kirjoittanut siihen myös blogin suosituimman postauksen:

      http://taajamafarmari.blogspot.fi/2014/01/suhteeseen-elamantapametsastajan-kanssa.html

      Joskus katselen säälivästi ilman koiria lenkkeileviä ihmisiä. Se tuntuu ja näyttää niin typerältä. :D

      Poista
  4. Silloin kun Ville kävi Etelässä töissä, maanantai-ilta oli mun lemppari, koska se ilta oli aina MUN OMA ILTA. Su oli inhaa, kun se lähti, ti olin illan töissä ja jos ke ei ollut iltaa töissä, piti valnistautua vähintään henkisesti, että huomenna se tulee. Sit vkonloppuna nautittiin yhteiselosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, voi sen noinkin ajatella. Voisin kuvitella että kun toinen on paljon poissa kuten reissutyöt niin yksinolo ei enää ole niin mukavaa. Tottakai siihe tottuu, sehän on selvää, mutta silloin ehkä juuri kaipaa sitä yhteistä arkea "jolloin ei oikein tehdä mitään mutta toinen kuitenkin on kotona tai edes 30km säteellä kotoa."

      Poista
  5. Minä en nykyisin enään niin nauti yksinolosta kuin ennen, mutta pärjään. On terveellistä olla yksin ja ihana kun on joku jota kaivata. Sitten taas arvostaa yhdessäoloa. Toki tilanne on nykyisin niin toinen kun ei ole enään pieniä lapsia - eli ollaan aika rauhassa kahdestaankin. Koiran ulkoiluttajana olin aikanaan aika laiska - sen hoiti muut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus miettinyt että mitä jos alan kaivata yksinoloa vielä nykyistäkin enemmän, mutten ole koskaan ajatellut että tilanne voisi muutta päinvastoin! :O OMG!

      Että kokoajan toivoisin että oltaisiin yhdessä ja tehtäisiin yhdessä asioita ja nyt jo nousisi kylmä hiki kun mies alkaa puhua syksyn jahtireissuista. Kiitos kommentistasi, sepä nyt herättikin ajatuksia joita en ole tiennyt olevankaan!

      Poista
  6. Voin NIIN samaistua noihin fiiliksiin! Olen aina nauttinut yksinolosta mutta jostain syystä varsinkin suhteen alkuvaiheessa sitä viettää kaikki vapaa-ajat yhdessä. Nyt kun takana on jo useampi vuosi yhdessä on tosiaan ihanaa kun saa olla yksin kotona, siis koirien kanssa yksin :) Jos koiratkin olisi poissa, tuntisin itseni todennäköisesti ainakin hieman yksinäiseksi. Ja sekin tunne mikä monesti illalla tulee, että olisipa kuitenkin ihanaa jos se mies olisi nyt tässä, jakamassa tämän hetken, on tavallaan ihana. Kun voi sitten puolin ja toisin laittaa hemppistelyviestejä ja tajuaa että rakastaa sitä ihan mielettömästi. Ja lenkillä käyminen ilman koiria? Mitä se on? Ihan käsittämätön ajatus, päämäärätöntä haahuilua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman koiria kotona, miten kauhea ajatus!!! Olen joskus vuosia sitten ollut yhden kahden koiran kanssa kotona kun mies on ollut vielä muiden kanssa mökillä ja sekin oli kamalaa! Tänään meitä on sentään ollut täällä kolme sisällä ja yksi ulkona ja siltikin on tuntunut koti ihan tyhjältä.

      Puit sanoiksi juuri sen "iltatunteen". Että nyt vois sanoa/lukea/muuten vaan kommentoida toiselle jotain jos se olis kotona.

      Ilman koiria lenkkeily on jotain mistä en tiedä mitään. Tosin joskus käyn pyörälenkillä ilman koiria, kun niiden kanssa ei voi asvaltilla ajaa niin pitkiä matkoja. siis kerran pari kuukaudessa! :)

      Poista
  7. Normaalisti ihminen viihtyy myös itsekseen ja varsinkin jos töissä missä tapaa paljon ihmisiä, niin yksinolo on tarpeellista hermo- ja korvalepoa. Me olemme olleet naimissa...hetkinen...34 vuotta tulee elokuussa ja varmaan kumpikin tarvii omaa aikaa tai ainakin aikaa omille harrastuksillee. Aamulla tehtiin yhdessä pihahommia ja nyt mies lähti oman harrastuksensa pariin. Olen tottunut siihen että mies on poissa iltoja ja öitäkin, koska tekee vuorotöitä.
    Koirien seuraankin voi kyllästyä, kun pyörivät aina jaloissa ja sanonkin usein että metrin halko poikittain edessä kun sakemanni on aina edessä menipä minne meni, mutta kyllä niistä on seuraa ja eipä tarvi iltaisin pelätä, kun on koiria! Kukaan ei pääse lähellekään taloa niiden ilmoittamatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun teillä on jo pitkästi yhdessäoloa takana! Siinä vaiheessa on varmaan jo niin juurtunut toiseen, ettei oikein osaa ajatella sellaista elämää missä toista ei olisi. Minusta ja sinusta on tullut vahvasti me. Eikä se tarkoita, että pitäisi kokoajan olla fyysisesti yhdessä.

      Mä pidän ihmisten seurasta kunhan olen saanut olla tarpeeksi yksin. Jos en voi olla niin tulen levottomaksi ja ärtyneeksi.
      Olen muutenkin aika yksinäinen susi mitä ihmisten voi olla vaikeaa ymmärtää koska kuitenkin olen aika puhelias ja seurallinen- silloin kun saan vaan olla tarpeeksi yksin.

      Mua harvoin rasittaa omien koirien seura, mutta erityisesti Paavo ärsyttää mua välillä tosi voimakkaasti. Koiran ei tarvitse olla NIIN kiinnostunut ihmisen tekemisistä mitä se on.

      Poista
  8. Hallelujaa tuolle yksinololle parisuhteessa, en voi muuta sanoa :) Tarvitsen sitä nykyään suht säännöllisin väliajoin, tosin suhteen alkuaikoina olin tyypillisen(?) läheisriippuvainen. Vaikkakin samalla tavalla minullekin usein omalla ajallani tulee mieleen, että olispa kiva että se toinen olisi tossa vieressä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle suhteen eka vuosi oli vaikein koska silloin oltiin niin tiiviisti yhdessä. Tavallaan sitä halusi, eikait sitä muuten olisi oltu! Mutta silti sellainen toisen kyljessä jatkuvasti nyhjääminen ei sovi mulle ollenkaan.

      Onneksi oli edes vuorotyö.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)