tiistai 16. kesäkuuta 2015

Sikojen dramaattinen päivä



Nyt on sitten sikakin karannut. Aika ironista, kun juteltiin Sikafarmarin kanssa miten sika ei oikeastaan voi karata kun pelkää niin paljon sähköä ellei kaiva itseään ali. Ei puhuttu ollenkaan siitä, että typerä puutarhuri voi kaivaa maata niin että sika pääsee yli puolenvälin ihan vaan kävelemään langan alta ja saa sitten selkään sähköiskun jolloin se todennäköisesti ryntää eteenpäin.

Että miksi mä sitten olin lapioinut maata siitä aidanalta? No siksi kun en ensinnäkään muistanut kuinka pieniä siat on. Se olis ollu ihan hyväkin toimenpide jos siat olisivat olleet samankokoisia kuin Kyllikki ja Kerttu syksyllä, mutta tälläiset jotka muistuttavat virtahevon siaan labradorinnoutajaa mahtuvat huomattavasti pienemmästä raosta. Ajattelin vaan etteivät ruohot osu ihan heti lankaan kun vähän lapioi maata pois...

Sika yli aidan...

Ensin Töpseli-Teppo pelkäsi kuljetusta niin että oli ihan stressaantunut jo siitä, ja nyt se oli vielä "karannut" tai ainakin joutunut ulos tarhasta ja mennyt nukkumaan tarhan vieressä olleiden olkipaalien väliin ja Mika sen joutui sieltä kantamaan takaisin aitaukseen. Teppo oli sen näköinen toimenpiteen jälkeen että mihin helvettiin me ollaan jouduttu.




Se makasi kopin takana silmät kiinni, vaikka velipoika Tauno koitti sitä tökkiä ylös. Sitten Taunokin meni viereen makaamaan. Koitin rapsutella Teppoa ja sanoa sille että kyllä tämä vielä iloksi muuttuu.
Alettiin jo hiukan huolestua kun ne ei menneet ollenkaan mökkiin makaamaan vaan makasivat siellä kylmässä ja märässä maassa. Koitin houkutella niitä lämmitetyllä leivällä koppiin, mutta Teppo vaan makasi itsepintaisesti.

Puoliksi kannoin ja työnsin sitä eteenpäin, ja sain sen kammettua koppiin. Kyllä sen jalat kantoivat ettei se nyt niin loppu ollut, mutta varmaan joku aika kova stressireaktio oli päällä. Kopissa se mönki helpottuneen oloisena olkien alle, ja Tauno alkoi innokkaasti syömään niitä leipiä.



Huh huh. Aikamoinen alku.

Kaikenlisäksi kanatkin olivat karaneet sillävälin kun oltiin sikoja hakemassa ja Ottopoika oli ne paimentanut pyörätieltä pihaan. Kanalan ovi oli vissiin huonosti kiinni ja auennut, takapihalta kanat eivät lähde mihinkään mutta etupihassa ne ei juuri koskaan ole olleet vapaana.

Poika saa kyllä huomenna käydä katsomassa päivällä onko siat pysyneet tallella!


12 kommenttia:

  1. Voi mitä karkulaisia siellä teillä asustaa ♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! Pitää varmaan koiralle ja isännälle laittaa pallo jalkaan etteivät katoa!

      Poista
  2. Sitä käy kaikenlaisia mielentiloja läpi, epätoivosta raivoon, kun elukat karkailevat. Minä juoksin viime viikolla ponin perässä, sellasen tunnin verran, aamulla. Kyllä täytyi taas käyttää kaikki lihansyöjän saalistusvaistot, jotta sai pikku kaakin kiinni. Ja se on kyllä jännä juttu, minkälaisiin syöksyihin, tälläinen nivelrikkoinen, rampa kroppa, taipuukaan pakon edessä.
    Mietin sitten ponin kiinni saatuani, että oli aikas tehokas aamulenkki. Pitäsköhän ottaa tavaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sika vaan makasi joten sen sai aika helpostikkin kiinni. Poimi vaan maasta kuin puolukan. Mutta kyllä muistan joskus myöhästyneeni töistä kun aamulla jahdattiin karanneita kaneja tai kerran Alli "karkasi" koirapuistoon joulupäivänä eikä antanut ollenkaan kiinni. Oli parikymmentä pakkasta, hermo erittäin kireällä kun pari tuntia sitä jahdattiin.

      Heh, juuri tuo pikajuoksijan ominaisuus onkin se jahtaamisen erikoisin puoli! Itsekkin aivan ihmettelee kuinka nopeasti vähän tanakampikin mamma kiihtyy kun vaan pitää eläimiä jahdata. Ei sitä muuten meikäläinen ainakaan kauheasti juoksuaskeleita ota...

      Mitäs jos oikein tarkoituksella aina kävisi vapauttamassa aamulla ponin, syksyllä voisi osallistua maratoonille!

      Poista
  3. No jopas siellä on tapahtunut. Toivottavasti Teppo on jo rauhottunut ja paremmilla mielin, ja toivottavasti se myös oppi tästä jotain eikä enää karkaile. Mutta kauniit on possut taas, heille tulee varmasti hieno kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan ne ihan liikuttavan ihania.

      Pikkuisen Teppo ainakin on nyt varovainen ja varautunut ja viihtyy pitkälle kopissa. Toisaalta se on erityisen hyvä että ne kokee sen itselleen turvalliseksi paikaksi!

      Poista
  4. Ihania possuja on, toivottavasti jatko sujuu vähemmän dramaattisesti :) Pitkään mietittiin taas mekin kesäpossuja, mutta ehkä sitten ensi kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on sellaisia rasittavia ja vähän raskaitakin lapsia. Mutta silti niin ihania. Suosittelen kyllä lämpimästi jos vaan on sioille sopivat olosuhteet.

      Poista
  5. Mulla on sellainen muistikuva, että olisin kuullut ennenkin että sika alkaa nilkuttamaan tai jopa halvaantuu hetkeksi kun oikein säikähtää tai stressaa, mutta enpä ainakaan näin äkkiseltään löytänyt asialle varmistusta vaikka googlettelin.

    Me lomitetaan aina silloin tällöin miehen vanhempien sikalassa niin yhtenä kesänä sieltä karkasi pikkupossu. Ei edes huomattu pakoa ennen kuin naapurit soitteli, että onkohan tämä teidän possu joka täällä meidän kukkapenkissä möyrii :D On siinä varmaan naapurikin saanut pari kertaa hieraista silmiään kun on ikkunasta vilkaissut ja possu viilettää pihalla. Eikä ollut mitenkään helppo saada possuparkaa kiinni, lopulta neljän ihmisen voimin saatiin se saarrettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sioillekkin voi käydä niin! Supikoira ainakin voi näytellä kuollutta jos sitä uhkaa- ellei se jaksa purra.

      Voi mikä tapaus! :D On siinä naapurilla ehkä hiukan pitänyt kaksi tai kolme kertaa katsoa että näkeekö nyt pienen vaaleanpunaisen elefantin vai minkä!

      Poista
  6. Voi Teppo ♡ Minä ihan liikutuin tuosta kolmoskuvan possun katseesta.

    Hyviä hetkiä teille possujen kanssa, ja vähän vähemmän draamaa! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teppo on vähän reppana. Mutta onneksi voi jo paremmin. Ja kiitos, todellakin toivon ettei nyt ihan joka päivä olisi tälläinen!

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)