sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Kukkia, mehiläisiä ja toisenlaista äitienpäivää

Oletteko joskus kuulleet tarinoita kukista ja mehiläisistä? 

Näin tehtaan johtajana päätin hieman vakoilla alaisiani. 
Tekeväkö ne töitä vai puhuvatko vaan? Käyvätkö liian usein vessassa ja tupakalla? 
Tekeekö yksi kymmenen työt?

Tulokset olivat häkellyttäviä.


 Tässä kiiruhdetaan duuniin! Kellokortti on leimattu ja sorvi odottaa.


Ei muuta kuin antaa palaa! Kahvituntiin on vielä pitkä! Jaksaa jaksaa!


Tässä nyt hiukan mietin onko työturvallisuuslain vastaista roikkua työpaikassa pääalaspäin? 
Mutta menköön nyt tämän kerran.


Onneksi meillä toimii työnkierto ja on erilaisia työpisteitä! 
Tässä tarkkaillessani näin myös ison ja paksun vakoojan, kuuluu kimalaisjengiin, mutta valitettavasti valvontakamerani ei saanut sitä ikuistettua.


Jäin vain miettimään, että työntekijöiden tunnistaminen toisistaan on aika hankalaa. 
Ehkä laitan vaan kahvikämpän seinälle lapun että YT:t on ensiviikolla ja lasken hiukan palkkoja.


Tänään on äitienpäivä. 
Äiti. 
Yksi suomenkielen kauneimmista sanoista. 
Yksi varmaan tunnelatautuneimmista sanoista.

Tänä äitienpäivänä en ole itkenyt itseäni kuten niin monena vuonna aikaisemmin. 
On ollut muutakin itkettävää...

Olen itkenyt haustaumaalla kun Poika laski haudalle ruusun. 

Olen itkenyt lukiessani Siskoni viestiä jossa toivotti hyvää äitienpäivää kaikille niille joille äitienpäivä ei ole ilon juhla. Joka toivoi, ettei ikinä itse unohda miten etuoikeutettu on kun saa tänään viettää ensimmäistä äitienpäiväänsä itse äitinä. 
Minun rakas ja viisas Siskoni.

Eniten kuitenkin olen itkenyt sitä kuvaa, missä oli pienen pieni arkku. 
Tuon kauan kaivatun, odotetun ja toivotun. Tuolla pienellä lapsella oli liian kiire taivaan enkeliksi. 
Jos minä osaisin teitä jotenkin lohduttaa niin haluaisin tehdä sen. 

Olette ajatuksissani.




8 kommenttia:

  1. Äiti on todellakin vahva sana. Kaikki me ollaan äidistä tänne maailmaan synnytty. Sen jälkeen on suurta vaihtelua, onko sitä äitiä vai ei. On sitä turhempiakin juhlapäiviä keksitty. Kun lapset olivat pieniä, minä järjestin juhlat itselleni, siis leivoin kakun ja ostin kukkapuskan. Lapset antoivat päiväkodissa/koulussa tekemänsä askartelut ja onnittelulaulu päälle. Nykyisin tulee whatsapp-viesti! :) Jotenkin olin hieman järkyttynyt ex-koulukaverin vihaisesta fb-julkaisusta, miten kovasti hän purki tuntojaan siinä äitienpäivän kautta. Vahvoja tunteita todellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mitä ex-kaverisi tunteenpurkaus koski, mutta voisin hyvin ymmärtää että itsekkin olisi kirjoittanut avautumista joskus "vaikeina vuosina". Silloin jokaikinen vauva, jokaikinen raskaana oleva nainen, joka ikiset lastenvaunut tuntuivat minusta hyvin henkilökohtaiselta loukkaukselta.
      Sitä on vaikeaa selitää, lapsenkaipuuta. Vuosi vuodelta siihen tottuu, ihminen on hyvä sopeutumaan.

      Poista
  2. Äitiys ei ole itsestään selvyys. Olen onnellinen ainokaisestani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea sinulle! Toivoisin, että jokainen ymmärtäisi olla.

      Poista
  3. Pitkään lasta tahtoneille äitienpäivä on varmasti kamala. Vaikka olen kovin kiitollinen kahdesta lapsukaisestani, suhtautuminen äitienpäivään on varsin vaihtelevaa - äidin ja nyt vielä mummuni kuoltua.

    mielikuva pienestä arkusta kirvoittaa jo kyyneleet silmiin. Voimia sinne ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Mulla on hiukan samanlainen olo isänpäivänä. Ainoa joka mulle edustaa sitä isähahmoa on appiukko. Erittäin hyvä sellainen, mutta eihän se oma isä ole.

      Mä luulen ettei se kuva koskaan piirry pois mielestäni. En voi edes kuvitella miltä tuntuu olla siinä tilanteessa läsnä, oman lapsen arkun ääressä kun elämä ei ole edes kunnolla alkanut ja se jo loppuu. Se on varmasti yksi vaikeimmista asioista mitä voi kokea.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)