torstai 30. huhtikuuta 2015

Valokuvat maalis-huhtikuu

Tälläisiä aiheita oli tälläkertaa valokuvakerhollamme. Valokuvauskerho kuulostaa muuten aika hienolta nimeltä! Ja valokuvaus alkaa tuntua ihan oikealta harrastukselta eikä vaan pelkältä kuvien näpsimiseltä. 
Ihan oikeasti runsaasta kuvaamisesta on ollut hyötyä, olen huomannut että olen vähän kehittynyt valokuvaajana. 
Sitä ei ehkä blogin kuvista kylläkään huomaa!

Käytiin kaverin kanssa varta vasten kuvaamassa kahdessa purkutalossa. Ihan huikea kokemus. 
Taloissa oli pidetty majaa sekä lintujen että ihmisten toimesta. 
Paljon heräsi kysymyksiä vailla vastauksia. 

Ketä nämä ihmiset ovat olleet? Mihin he menevät sen jälkeen kun talot on purettu? Mistä he ovat löytäneet kaikki nämä tavarat? Mitä heidän elämässään on tapahtunut ennen kuin he ovat alkaneet majailla purkutaloissa?

Näistä kuvista 4 on siltä reissulta.

Mutta sitten kuviin, ensikuussa kuvataan adjektiiveja.

1.Rakkauslaulu




2.Siluetti



3.Piilossa



4.Kivi


5.Kevään ensimmäinen


6.Roska



7.Saalis



* Idea kuvaan tuli auton alle jääneestä rusakosta. Ei huvittanut mennä sitä kuvaamaan, joten kuvasin vaan koiran lelua makaamassa samalla tavalla.


8.Urhea



"Vaikka mitä tapahtuisi, niin hymyilet sitten reippaasti"!



9.Riittämätön


10.Hupsis




11.Velka




















12.Leikki




13. Vastavärit




* Tämä mua hiukan harmittaa, sillä mun oli tarkoitus mennä kuvaamaan vaalimainoksia. Viivyttelin vaan hiukan liian kauan ja ne oli jo poistettu kun vihdoin olin menossa.

14.Rumankaunis





15. Jokapäiväisessä käytössä




16. Löytö




17. Omituinen otus



18. Tervetuloa



19. Täynnä



20. Ei ole




...Tulevaisuutta ei enää ole. Talot puretaan pois kerrostalojen tieltä.

11 kommenttia:

  1. Tarinoita taloista ja siellä asuneista ihmisistä olisi aina ihanaa kuulla. Kauniita kuvia ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisessa talossa oli vähemmän tavaraa, mutta löydettiin sieltä vintiltä alkuperäisten asukkaiden kaikenlaisia papereita. Niissä oli ihan nimiä myöden kaikki. Nämä asukkaat on tiedossa, mutta ketä ne ovat jotka ovat taloissa majailleet?

      Siellä oli autotallissa yksi majapaikka, yksi eristetty koppi löytyi vintiltä. Kyllä se herättää mielikuvia kulkijoista.

      Poista
  2. Upeat kuvat! Rakkauslaulu ja keikkivät koirat ynnä vastavärit jäivät jotenkin eniten mieleeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on aina hauska mikä kuva on kenenkäkin mielestä hyvä ja puhutteleva, monesti ne ovat aivan eri kuin itselläni.

      Poista
  3. Ihania kuvia!!

    Pelastittehan tuolta purkutalosta kamaa.......?? Mä heti iskin silmäni joihinkin juttuihin, esim pinnatuoliin... ja pönttöuuniin... (vähän ehkä vaikeammin pelastettava juttu kuitenkin..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei otettu mitään. Mä en oikein tiedä miten suhtautuisin asiaan. Periaatteessa oikeista autiotaloista ei mielestäni saa ottaa tavaroita kun ne kuuluvat sinne taloon, mutta mitä pitäisi ajatella tavaroista jotka on talossa joka lyödään kaivinkoneella matalaksi? Entä mitä tekisin tavaroilla?

      Mulla on taloista paljonkin kuvia, voin kyllä laittaa niitä näkyville jos haluatte.

      Poista
  4. Ihan sairaan hienoja kuvia! Ja se että ne on nimetty, saavat upeasti sen merkityksen, mitä niissä on kuvaaja hakenut.
    Alkoi naurattamaan toi Helin kommentti. Mielikuva, siitä kuinka pönttöuunia pelastetaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuvien ottamiseen tulee ihan erilainen ote kun koittaa keksiä jokaiseen aiheeseen sopivaa kuvaa. Olen älyttömän tyytyväinen että keksimme tälläisen kuvaushaasteen itsellemme.

      Toisessa talossa oli ihan mahtava uuni, sellainen keraaminen vai mitä ne nyt on. Sen kyllä toivoisin että joku kävisi purkamassa ennenkuin talo laitetaan matalaksi.

      Poista
  5. Upeita kuvia taas! Onko tuo valokuvauskerho ihan joku teidän oman porukan juttu, vai voisitko kertoa tulevasta haasteesta? Jos vaikka itsekin innostuis enemmän kuvaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voin liittää sut siihen ryhmään facessa jos haluat tulla mukaan. Siinä on meidän yhteisiä tuttuja ainakin Jaana ja Kirsi. :)

      Poista
  6. Olipa kaunis postaus. Miten ihanaa olisi jos nämä vanhat talot pystyisivät puhumaan ja kertomaan elettyä elämää.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)