torstai 16. huhtikuuta 2015

Terveisiä myrkytyskurssilta!



Olen tänään suorittanut lakisääteisen ja pakollisen kasvinsuojelukoulutuksen! Minä saan laillisesti myrkyttää, ostaa myrkkyjä ja valella niitä mielinmäärin maaperään. Ja tietysti luokan priimuksena läpäisin kokeen yhdellä virheellä.

Minun silmissäni kasvinsuojelu on ihan jotain muuta kuin se, että suojellakseni sitä yhtä kasvia minun pitää myrkyttää kaikki muut. Hyvä asia kurssilla oli kyllä se, että meitä laitettiin miettimään miten myrkkytyksiä voitaisiin välttää/vähentää ja kohdentaa paremmin. Mitä muita toimia kasvien suojelemikseksi voisi olla kuin se kasvinsuojeluaine.

Kasvit, minä suojelen teitä! Minä kiedon teidät syliini, rakennan teille suojia ettei teitä tuhota.

Mulle tuli kurssilla ihan fyysisesti huono olo. Se myrkkyjen määrä mitä menee suusta alas torjunta-ainejääminä on varmasti ihan uskomaton.

Sellainen knoppitieto jäi päähän, että Pohjoismaissa ja Balttian maissa käytetään vain 4% kasvinsuojeluaineista koko Euroopassa. Siis NELJÄ prosenttia! Taas yksi erittäin hyvä syy suosia Suomalaista... Taas erittäin hyvä syy suosia luomua. Taas ihan erittäin hyvä syy kasvattaa itse itselleen ruokaa.

Mua alkoi pikkuisen ahdistamaan se, että mä olen vuorannut meidän tontin kaikilla sellaisilla kasveilla joita ei voi syödä. Vaikka silmänruokaa pitää olla, niin vielä enemmän mä hyötyisin siitä että samalla maapinta-alalla kasvattaisin itselleni ruokaa.



Mä tarvin peltoa!!! 
Mä tarvin kellarin!!! 
Mä tarvin ylettömästi aikaa tehdä sen kaiken mikä mun pitäisi tehdä. 
Mä tarvin loputtomat voimavarat- voiko niitä ostaa jostain?!



Mä tarvin lisää tietoa hulluistakin vaihtoehdoista. Mä haluan oppia enemmän viljelystä. Harmi etten mahtunut sinne Permakulttuuri-kurssille. Mua on alkanut kiinnostaa ajatus siitä, että joskus voisimme olla astetta omavaraisempia. Siitä tulisi sopiva aasinsilta omavaraisuus-käsitteeseen joka on nykyisin sellainen muotisana että sitä viljellään kaikenlaisissa aiheyhteyksissä mihin se ei vähissäkään määrissä kuulu. Ehkä tartun siihen joskus myöhemmin.

Tulee vaan mieleen oman ammatinkin kautta, että me julkisten alueiden työntekijät tarvisimme ihan erilailla näkemystä myrkyttömistä hoitomuodoista. Ikävä tosiasia on se, että mitä vähemmän on työntekijöitä niin sitä enemmän joudutaan käyttämään myrkkyjä.  Ainakin, jos hoidettavat alueet halutaan pitää totutun näköisinä.

Mutta mikä sitten on siistiä?
Mikä on hyvää viherrakennusta julkisilla alueilla?
Voisiko senkin suhteen olla joskus radikaali?

Ehkä olen nyt radikaali, enkä menekkään puutyökerhoon vaan menenkin metsästysmajalle osallistumaan vanhan majan purkamiseen. Ei nyt vaan huvita mennä sisälle hinkkaamaan sitä samperin kaappia joka ei koskaan valmistu kun aina vaan lintsaan sieltä kurssilta. Olen kyllä miettinyt viimeaikoina mitä järkeä kurssilla käymisessä on kun joka kerta saan pakottaa itseni sinne. Mutta ennen en lopeta ennenkuin se kaappi on valmis!

Eilen juteltiin kaverin kanssa lenkillä, että ihminen voi vetää itsensä piippuun myös sillä, että tekee liikaa niitä "hauskoja asioita". Pitää itsensä liian kiireisenä ja kalenterinsa ihan liian täynnä niin ettei millekkään sponttaanille toiminnalle jää aikaa.
Joskus jopa kadehdin niitä ihmisiä jotka pystyy makaamaan koko illan sohvalla ilman että niitä edes huvittaa tehdä mitään...Mua kiinnostaa kaikki, siksi mä haluan olla mukana kaikessa ja sitten välillä tuntuu, ettei aika riitä mihinkään. Miten se voi olla mahdollista, kun aikaa kuitenkin on kaikilla yhtä paljon?! Mä olen näemmä huono vaan järjestämään mielessäni asiat tärkeisiin ja vähemmän tärkeisiin asioihin.

Päätin muuten myydä mun käärmeet pois. Jos niistä ei ole mitään haittaa, muttei mitään erityistä iloakaan, niin onko niitä nyt pakko pitää tossa olkkarin nurkassa olevassa boksissa?! Jotenkin tulin siihen tulokseen, että ei. Ja niiden paska haisee ihan sairaan pahalta.


6 kommenttia:

  1. Huh mikä pläjäys myrkkyjä, mietintää, aktiivisuutta ja käärmeen paskaa. Ihan paras postaus tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, vai parasta...sellaista ajatuksien ja sekavien lauseiden muodostamaa tajunnan virtaa ettei meinaa itsekkään perässä pysyä.

      Poista
  2. Hyvää juttua heität! Itse en juurikaan kasvimaalla myrkkyjä käytä. Mutta kirvoja vastaan olen joutunut joskus käyttämään järeämpiä keinoja. Ne pirut kun hyökkii aina chilien kimppuun. Ja siinä ei todellakaan mitkään nokkos- ja mäntysuopasuihkutukset auta. Niillä ei saa aikaan kuin puhtaita kirvoja!
    Mulla on kans toi sama ongelma, kun kaikki kiinnostaa! Ja aika ja jaksaminen ei riitä! Joka paikka täynnä keskeneräisiä "töitä" ja päässä kasa suunnitelmia. Viikolla en nykyään "onneksi" ehdi käymään millään kursseilla, kun pääsen niin myöhään töistä. Ja viikonloput haluan pyhittää kotihommille ja kavereille. Olin vuoden vuorotteluvapaalla, enkä siltikään ehtinyt tekemään kaikkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirvoenkin torjunnassa parasta olisi kun itse olisi heti asialla ennenkuin niitä kirvoja on satamäärin. Siinä vaiheessa kun kirvoja on kasvit mustana niihin ei kyllä auta enää mikään muu kuin myrkky tai komposti...
      Sama juttu on ukonhattujen kanssa. Ne on tosi kauniita, mutta sellaisia ötökkämangneetteja että olen päättänyt hävittää ne lajikkeet joihin kirvat iskee joka vuosi.

      Mulla joskus ihan päätä huimaa kun tuntuu etten millään ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisin. Mulla on pahimmillaan saman päivänä töiden jälkeen kolmekkin eri ohjelmanumeroa. Se vaan on liikaa!
      Mä olen joka talvi pitkillä lomilla, enkä silti ehdi tehdä kaikkea. Mitä se sitten ikinä onkaan. Ja toisaalta, tarviiko edes?

      Poista
  3. Juuri tänään ajattelin, että mun vuorokausista vaan loppuu tunnit. Ei sillä, että olisin aktiivisesti kaikkea kauheesti tekemässä, kuten sinä, mutta kuitenkin vaan on koko ajan sellanen loppuun palanut tunne kaikessa. Myös tässä puutarha-aiheessa, vaikken ole saanut siis koskaan vielä sellasta edes aikaan tänne... tilaa olis, mutta ei osaamista yhtään, ja mä vaan mietin ja suunnittelen mielessäni ja mitään en edelleenkään saa aikaan. Yksi syy siihen on, että tulee jo ajatuksenakin sellanen tunne, että "en mä ehdi" sitä sit laittaa ja hoitaa ja se tuntuu jotenkin niin tavattoman mahdottomalta koko ajatus. Plus että minäkin tarttisin kellarin, jotta olis jotain järkeä kasvattaa juureksia... eikä mun pakastinkaan järin suuri ole. Olen kasvissyöjä, joka on tosi kädetön kasvisten kanssa... siis en tunne niitä, en ole koskaan maistanutkaan monia juttuja jne. Lähinnä porkkanaa ja lehtikaalia tahtoisin kasvattaa.. ja mansikoita.

    Onneksi olet tuollanen myrkkyvastainen, ihan kauheelta kuulostaa se että tulee huono olo jo siitä opettelusta, saatikka sitten jos niitä joutuis joka päivä käyttelemään!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, välillä teen aktiivisesti ja välillä en. Pääasiassa mä olen kyllä sellainen puuhailija, ja tietysti jos on enemmän eläimiä on oltava jonkinverran aktiivinen ihan pakostakin.

      Toisaalta jos pelkkä ajatus puutarhasta saa stressaantumaan niin ehkä silloin sellaisen perustaminen ainakaan suuremmassa mittakaavassa ei varmaan ole järkevää. Joku pieni laatikkoviljelmä vois olla järkevämpi, ainakin siinä pienemmässä mittakaavassa saisi ensin harjoitella.

      Pääasia mun mielestä on se, että vaikka ei kaikkia kasviksia tuntisi, niin osaa syödä kohtuullisen monipuolisesti. Ettei syö vaan makaronia ja ketsuppia! Oppiihan niitä käyttämään kun etsii ohjeita ja ostaa uusia. Mä taas olen niin kokeilunhaluinen, että heti kun törmään kaupassa johonkin uuteen tuttavuuteen HeVi-osastolla niin kaappaan sen heti koriin. Tuleehan niitä hutejakin sitten, mutta ompahan ainakin kokeiltu!

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)