tiistai 10. maaliskuuta 2015

Muistotaulut



En haluaisi kokoajan kirjoittaa nyyh nyyh - asioita (enkä kerjätä myötätuntoa), mutta koska mielestäni nämä taulut onnistui tosi hyvin niin haluan ne esitellä. En nimittäin aina ollenkaan esittele käsitöitäni jos niistä tulee kamalia kötöstyksiä jotka nakkaan samantien mappi öö-hön...sellaisia jotka mieluiten haluaa itsekkin unohtaa mahdollisimman nopeasti...

Kuolleen ystäväni serkku pyysi, että valitsisin hänelle jonkun korun muistoksi. Sain siitä idean, että teen hänelle koruista muistotaulun.
Itselleni korujen valitseminen ja ylipäänsä katselu oli varsin tunteellinen hetki. Niihin vaan liittyy niin paljon muistoja! Uskomatonta kuinka joku esine joka sinällään on aika merkityksetön voi palauttaa mieleen lausuttuja lauseita, tilanteita ja hetkiä.

Ja olen hämmästynyt että olen kiinnittänyt niinkin paljon huomiota toisen koruihin, en ole aikaisemmin edes ajatellut asiaa!

Poika ei oikein osannut ajatella että olisi halunnut äitinsä koruja, mutta tietenkin jätin hänelle kuitenkin ne, jotka tiesin kaikista rakkaimmiksi.
Ja onneksi niitä koruja oli niin paljon, että sai valita myös sillä periaatteella, että mitkä olisivat hienoja!

Halusin taulun pohjaksi ystäväni paidan, näin myös sekin olisi sitten osa sitä muistoa.



Poika ehdotti, että tauluun laitettaisiin myös hevosenkenkä. Siispä otin myös sellaisen.

Pohjalle laitoin vanua, ja sen päälle paidasta leikatut palat. Vanu oli hyvä idea, koska se myös auttoi siihen ettei pohja kuultanut läpi kuten pienemmässä taulussa.

Leikkasin paidasta tarkoituksella hiukan pienet palat että sain ne kiristettyä taulun taakse- liimalla, milläpä muullakaan.

Ja se hevosenkenkä. Olisi kannattanut kokeilla ETUKÄTEEN meneenö lasi kehykseen vaikka kengässä oleva "pykälä" (mikä sen oikea nimi on?!) on aika korkea. Nimittäin ei mahtunut, ja jouduin valmiista taulusta repimään kengän irti ja mies rälläkällä pyyhkäisi pykälän pois. Saihan sen liimattua takaisin, mutta siistimpi liimaus oli ensimmäisellä kerralla!

Tekstien alle laiton kaksi kerrosta pahvia että sain sen nousemaan irti alustasta. Kaikki tilpehööri on kiinnitetty kuumaliimalla.



Koska olin ottanut koruja niin paljon että niitä ja sitä paitaakin jäi (ja satuin löytämään vielä pienen vitriinikehyksenkin) niin päätin tehdä vielä toisen pienemmän taulun ystäväni siskon tytölle.
Yhdistin palat kahdesta eri korusta, mutta ihan hyvin ne sai sopimaan yhteen.

Tähänkin olisi kannattanut laittaa jotain pohjan ja kankaan väliin koska pohja hiukan kuultaa läpi.


Tässä kuvassa isommassa taulussa ei ole lasia, koska se ei mahtunut kiinni...


 Lisäsin lopuksi vielä kehyksiin perhoset. Ne näkyvät valkoista taustaa vasten vähän huonosti, mutta olivat mielestäni tosi kauniit. Tosin isommasta taulusta toinen perhonen jäi parkkipaikalla kiinni huiviin ja hajosi... Mutta toinen säilyi ehjänä, ainakin vielä minun käsissäni!


Taulun reunat siistin takapuolelta liimaamalla reunaan valkoista nauhaa. Pikkutaulussa oli mustaa pallonauhaa.

Olin todella tyytyväinen tauluihin! Ja uskon että olivat saajatkin. Ja olin todella tyytyväinen, että olin muistanut että ystävällä oli nämä sulkakorut korvissa pari vuotta sitten eräillä festareilla. Humalatilastani huolimatta teen näköjään hyviä havaintoja...
Sieltä otetussa kuvassa he serkkunsa kanssa kaulailevat hyvin onnellisen näköisinä. Serkku laittoin mulle tuon kuvan näytille kun oli saanut taulun.

Uskon, että tuo kuva ja taulu yhdessä tuovat hymyn huulille surusta huolimatta. Taulua voi pitää esillä niin kauan kuin kokee tarpeelliseksi. Ainakin korut tulevat näin esille paremmin kuin vain pöydän laatikossa.


10 kommenttia:

  1. Tosi kauniit taulut ja muistuttavat varmasti ystävästäsi. <3

    VastaaPoista
  2. Voi miten kauniita muistoja nämä taulut varmasti tuovat mieleen saajilleen.
    Isäni kuollessa 2012, halusin ehdottomasti saada hänen kellonsa. Isäni vilkuili usein kelloonsa ja se oli jäänyt mieleen. Joskus kuljen vapaalla isin kello ranteessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun oma isäni kuoli en oikein osannut ottaa mitään hänelle kuuluneita tavaroita. Toisaalta mitä olisin ottanut, vanhan karvalakin joka isällä oli aika päässä kun hän kalasti merellä? Isän rakas radio minulla täällä on kyllä edelleen vaikka tarkoituksena on ollut antaa se eteenpäin.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Itselleni en halunnut taulua tehdä, mutta niiden suunnittelu ja tekeminen oli varsin terapeuttista. Toivottavasti niiden katselu on sitten saajille samanlaista.

      Poista
  4. Onpa kauniit taulut, ja todella hieno ajatus!

    VastaaPoista
  5. Vau...tosi kaunis ajatus tuollainen taulujen teko.Ja tuo runo on takuuvarma itkettäjä tilanteessa kuin tilanteessa, mutta samalla lohdullinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Luin hautajaisissa adresseja ja oli kyllä nieleskelemistä kun tämä runo kokonaisuudessaan oli yhdessä adressissa. Se on yksi kauneimmista mitä tiedän.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)