torstai 22. tammikuuta 2015

Haasteen kolmas viikko, iloisia yllätyksiä!

Taas on yksi ruokaviikko saatu päätökseen. Viikko sisälsi pari uutta ruokakokeilua, joista kaksi onnistui ja yksi ei. Ihan hyvä tasapaino kuitenkin...

Aloitetaan heti sillä epäonnistujalla. Eli kookoskaali. Ohje on julkaistu Kodin kuvalehdessä 9/2010 ja olen sen repäissyt aikeina kokeilla miltäs sellainen maistuu. Sanotaanko näin, että odotin aikapaljon enemmän. Maku jäi vähän vaisuksi, siihen olisi kai pitänyt lisätä jeeraa tai chiliä tai jotain muuta.  Tai sitten currylla tarkoitettiin currytahnaa! Pääpiirteittäin ei oikein maistunut miltään,
ei edes kookokselta!

Ja sain ilmeisesti currysta ihan valtavan mahakivun. Mutta kokeilkaa, ehkä te tykkäätte!

Kookoskaali

500-600g kaalia
3/4dl ruokaöljyä
1dl kookoshiutaleita
1dl rusinoita
1rkl currya
1rkl sokeria
suolaa maun mukaan

Suikaloi kaali veitsellä. Kuullota kookoshiutaleita, rusinoita ja currya muutama minuutti. Lisää kaali ja "pikapaista". Älä hauduta että kaali pysyy rapeana. Mausta lopuksi suolalla ja sokerilla.

Seuraavana päivänä teinkin sitten tuttuja ja turvallisia kasvispihvejä. Ne ei oikein voi epäonnistua, raastetaan kaikkia mahdollisia juureksia mitä löydetään, sekoitetaan munia, mausteita, iso kasa juustoraastetta ja laitetaan uuniin niin ei tarvi edes tapella sen kanssa etteivät pysy koossa niinkuin pannulla paistettaessa.
Näiden kanssa tein jugurtti-valkosipulikastiketta. Toimii!

Sitten olikin paistutun kuhan vuoro. Teen paistettuun kalaan tulpaleivityksen jolloin se pinta on melkein kuin kalapuikoissa. Päälle vielä sitruunamehua, niin kertakaikkiaan nam!

Tuli tehtyä perus-hernekeittoa ja kinkkukiusausta kun kinkkua olikin niin iso köntti ettei kaikkeaviitsinyt laittaa hernekeittoonkaan. Voiko hernekeittoa tehdä niin ettei se pala pohjaan kysyy nimimerkillä epätietoinen?!

Munakastike ja perunat kaikessa yksinkertaisuudessaan oli niin hyvää, että melkein tippa tuli linssiin.




Sitten ne erittäin iloiset yllätykset. Ensimmäinen on mukikakku.
Ohje oli Ilkka-lehdessä julkaistu kirjassa Makeat mukiherkut kirj. Lene Knudsen.

Tästä ei herkun teko paljoa helpotu!

Laitetaan seuraavat ainekset mukiin tässä järjestyksessä:
1 kananmuna
4 rkl sokeria (laitoin 2 ja silti oli tosi makeaa!)
1tl vaniljasokeria
2tl kermaa
2,5rkl kaakaojauhetta
* sekoita tässä välissä haarukalla 1-2 minuuttia!

6 rkl vehnäjauhoja (laitoin kaurajauhoa)
1/2 tl leivinjauhetta
2rkl sulaa voita
2-3 palaa suklaata lopuksi kupin keskelle.

Kypsennys mikrossa 1min 20s. Plim! Kakku on valmis!
On hyvää!!! Tein näitä myös kahvivieraille, kukaa ei moittinut. Aika tukeva annos on kyllä, yhdestä söisi melkein kaksi ihmistä.



Selailen sillointällöin kasvisruoka-blogeja koska niistä saa hyviä ideoita kasvisten monipuoliseen käyttöön. Chocochili blogista löysin tälläisen keiton, joka kuulosti hyvinkin kiinnostavalta.
Siitä oli myös maininta samaisessa lehtijutussa mistä mukikakkukin oli bongattu.
http://chocochili.net/2014/10/maapahkina-bataattikeitto

Kävin Vanhanpiian kanssa kaupassa, ja koska se haluaa aina ostaa mulle kahvia niin pyysin että kahvin sijaan ostaisi mulle maapähkinävoita! Mitään muita ainesosia mulla ei soppaan juurikaan ollut, mutta bataatin voi korvata perunalla ja porkkanalla, korianterin persiljalla ja timjamilla, limemehun sitruunalle jne. ja silti tuli todella hyvää soppaa! Ja aivan erityisen täyttävää!
En muista koska viimeksi kasviskeitto olisi aiheuttanut oikein kunnon ähkyolon!

Totesin myös, että ehkä mun pitäisi koittaa päästä eroon inhostani korianterin suhteen niin voisin saada uusia ruokaelämyksiä. Se vaan haisee niin pahalta että melkein oksennan kun haju tarttuu käsiin.

Melkein paras asia koko viikolla on kuitenkin ollut kaurajauho! Eilistä paistoa blogissa oli ohje kaurajauhon tekemiseen, ja tässä se oli mitä olen ajatellut jo pidempään! Innoissani hehkutin tätä kaverille, niin se sanoi että kyllä ne kokkiohjelmissa tekee näin. Eipä ole kauheasti tullut kokkiohjelmia katsottua, ehkä kannattaisi!
Onnistuisi varmasti riisistäkin.
http://eilistapaistoa.blogspot.fi/2015/01/tee-itse-luomu-kaurajauho.html

Kaupparintamalla on ollut seuraavaa:
Maitoa 3l
Chilikastiketta
Makkaraa
Perunoita
Juustoa
Sinihomejuustoa
Päärynöitä
Meetvurstia
+ kukkamultaa

Yhteensä 23,50€

Nyt ensimmäistä kertaa meinasin vahingossa sortua yli budjetin. Kauppalapussa ei vahingollisesti ollut muuta kuin maitoa, makkaraa ja perunoita. Silloin herkästi tulee sellainen "no niin mitäs kivaa sitä sitten ostettaisiin"-fiilis! Otin jo salaattia ja kurkkua koriin kunnes tajusin, etten ollut laskenut mitä ostokset maksoivat. Uusi kierros, ja palautin salaatin ja kurkun.

Näköjään aika tarkkana saa olla jos meinaa tavoitteeseen päästä!

Ensiviikoksi ruokalistalla olisi ainakin seuraavaa:

Pyttipannu
Hirvipaisti
Jauhelihakeitto
Uunimakkara ja muusi
Jotain kaalista
Riisipuuro ja marjakeitto
Punajuuripihvit

Tein tässä jo helmikuuksi ruokalistan valmiiksi, ihan hirveän paljon olisi vielä ruokia mitä ei olla tehty! Ja tarvisin tukiopetusta ruokakuvien ottamiseen! En ole koskaan aikaisemmin kuvaillut ruokia, mulla on aina niin kiire syödä ne!









11 kommenttia:

  1. Kuulostaapa herkulta :) Oon tehny kans mutakuppeja joskus ja oli törkeen hyvää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekis mieli lainata tuota kirjaa kun nämä ainakin oli niin hyviä, toivottavasti löytyy meidän kirjastosta!

      Poista
  2. Bongasin saman kaurajauhon teko-ohjeen ja olen tosi tyytyväinen. Kestän luomu kauraa, mutta en muita kotimaisia viljoja. Gluteenittomat jauhot ovat ryöstöhinnoissa ja kiva olisi leipoa itse. Ohje tuli siis tarpeeseen.
    Minun pitäisi puolestaan oppia pitämään rakuunan( yök) mausta. Sitä on monessa keitossa työpaikkaravintolassamme ja aika monesti on jäänyt sopat syömäti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen todellakin huomannut saman hinta-asian gluteenittomien jauhojen suhteen! Ne on uskomattoman kalliita. Samaan hintaan saa 5kg vehnäjauhoa kuin yhden kilon glut. jauhoja.

      Mä en ole uskaltanut kokeilla kestäisinkö jo muita kotimaisia kuin kauraa. Tosin en kestä suuria määriä mitään viljoja, en gluteiinittomia enkä esim. maissia joten ehkä kannattaa olla kokeilematta. Jos haluaa varman mahakivun, niin voi vaikka päivässä syödä noin 3-5 palaa leipää!

      Rakuuna sopii rakuunaporkkanoihin. Ei mikään meikäläisenkään herkku. Vaihtaiskohan ne siellä maustetta jos niille jättäisi palautetta?

      Poista
  3. Mun tarvii kans kokeilla tota mukikakkua. Oon ollut karkkilakossa ja nyt myös pikkuleipälakossa, joten kakku kuulostaa oikein hyvälle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kakku on ihan eri asia kuin karkit tai piparit! Koitin tehdä kakkua muuten ilman sokeriakin, mutta yllätys yllätys se ei ollut ihan niin hyvää... mutta sellanenhan on jo melkein terveysruoka ja sitä varsinkin voisi tehdä vaikka joka ilta!

      Poista
  4. Moi Maija :)

    Mukikakku näyttää hyvältä ja tolkun herkulta :) Olen nyt postitellut tomaatinsiemeniä ja jo ihan sekaisin meilien ja nyssyköiden kanssa... Laitoitko osoitettasi blogipostiin - en enää muista onko ketään Maijaa ollut listoilla :)
    Eli jos haluat siemeniä, laitatko osoitteen eilistapaistoa(at)gmail.com postilootaan, niin jätän sulle jemmaan liuskan siemeniä.

    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin osoitteen, ja sain sulta jo vastauksenkin, että ilmeisesti siemeniä on tulossa! :) Kiitos!

      Mukikakkua kannattaa kokeilla, ehkä jos taikinan jakaisi kahteen pienempään kuppiin niin siitä saisi helposti kaksikin annosta. Senverran makoisaa on!

      Poista
  5. Hei ihania ohjeita, nappaan mukaani heti kokeiltavaksi. Kiva blogi muutoinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukikakkua erityisesti suosittelen kokeilemaan. Ja miksei muitakin.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)