perjantai 5. joulukuuta 2014

Vuoden viimeinen tulppaanimania


Sain kaverilta muovikassillisen kukkasipuleita. Hän oli saanut niitä säkkikaupalla kun paikallinen puutarhaliike oli jakanut pois ylimääräiset. Ja jos ilman saa, niin tottakai niitä otetaan vastaan. Vaikka mun ei pitänyt tänä vuonna istuttaa ollenkaan kukkasipuleita, niin oonkin tainnu istuttaa niitä enemmän kuin koskaan! Mutta rahaa niihin ei onneksi ole mennyt kovinkaan paljoa.

Muistelin että olin istuttanut sipuleita "kaikkialle", mutta ilokseni ja ihmeekseni niitä ei kuitenkaan noussut yhtään sieltä mihin nuo sipulit kaivoin. Ja yllättäen maa oli sulaa, ehkä siksi että tuolla suunnalla koirat eivät niin kauheasti ramppaa. Laitoin peitoksi pikkuisen olkia jos se vähän hidastaisi maan jäätymistä, tosin huomiselle on luvattu lähinnä vesisadetta joten ehkä jäätyminen ei ole ihan käsillä.

Täytyy sanoa, että olen kyllä tosi pettynyt jos keväällä täällä markilla ei ole jotenkin aivan mahdoton sipulikukkameri! Kerranhan mulla on käynyt niin, että Isä Vesimyyrä ja varmaan moni hänen kaverinsakkin olivat syöneet suurimmanosan mun istuttamista sipuleista ja pikkuisen ahdisti kun silloin olin ostanut sipuleita useammalla satasella. Ole siinä sitten tyytyväinen siihen että kerrankin satsasit syksyllä kevääseen niinkuin puutarhalehdet meitä kehoittavat!

Tulppaanimaniassa kaivoin kuvia keväistä (taipuuko sana kevät noin?!). Tuntuu ihan uskomattomalta että meillä Suomessa on tälläistä keväällä! Ei meinaa silmiänsä uskoa. Kuvia keväästä kun katsoo niin mieli kyllä todella nousee ihan eri sfääreihin kuin tuolla musta-harmaassa ulkoilmastossa.

Tarjoan teillekkin nyt pienen vitamiiniannoksen! Olkaa hyvä!

On D:tä, K:tä, ABC:tä, Multivitaa ja Beroccaa, kaikki mahdolliset hivenaineet, rasvaliukoiset ja vesiliukoiset samassa paketissa silmien kautta nautittuna. Ota rentoutunut asento viltin alla tai missä sitten oletkin ja anna palaa. 

Nautitaan niin usein kuin on tarpeellista poistamaan kaamosmasennusta ja ties mitä paleltumia! 





















Tuolla ne odottavat meitä maan alla, 
ja ovat keskuudessamme ihan muutaman kuukauden kuluttua. 

2 kommenttia:

  1. Mun piti kans laittaa kukkasipuleita maahan, mutta en jaksanut ajoissa käydä ostamassa. Jospa sieltä jotakin vanhaa nousis keväällä. Ihania vitamiinikuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä yleensä nousee jos vaan joskus on laittanut. Sen takia mä koitan laittaa enimmissämäärin oikeasti monivuotisia, kun ihan joka vuosi ei kuitenkaan ole tälläistä mahdollisuutta että niitä saa "alennuksen alennuksella".

      Oikeasti on kadehtittavaa ettet ole törmännyt sipuleihin, kun ne jotenkin vainoavat mua jokaisessa kaupassa ja huutelevat sieltä kuorossa että TULE PELASTAMAAN MEIDÄT TÄÄLTÄ! Ja eihän sellaista sipua sovi jättää sinne epätoivoisesti parkumaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)