sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Pehmoheijastimia ja yllätyslaihtuminen



Oli muuten vaikea keksiä näille heijastimille lyhyttä ja ytimekästä nimeä. 
Pehmokukka(kierrätys)heijastin on aika pitkä sana, joten olkoon nyt sitten vaan pehmoheijastimia

Olen todella pettynyt jos joku on keksinyt tämän idean ennen minua, koska olen näistä niin innoissani! :) 
Ja tämän tarkoituksena ei ole esitellä taitavaa ompelutaitoani, vaan ideaa. 
Päätin jo alussa, että vaikka näistä tulis ihan kauheita, niin ihan takuulla teen niistä postauksen koska idea.

Ajatus sai alkunsa siitä, että tein viimejouluna "litteitä" kankaisia joulupalloja. Samanlainen kangaspyörylä, ja reunassa pitsiä.
En nyt enää muista mistä blogista silloin idean kopioin, mutta muistaakseni niitä samanlaisia oli useammassakin blogissa. Meillä ne onkin roikkuneet sitten koko kesän keittiössä, eikä niitä enää kannata ottaa pois kun kohta on taas joulu...

Ja kun ne on niin kivoja, niin tuli mieleen että ideaa voisi hyödyntää myös heijastimissa, näillä kelillä heijastimia kun ei voi olla liikaa! Mulla on jemmassa työvaatteista purettua heijastinnauhaa, se on todella hyvin heijastavaa.

Täysin tapojeni vastaisesti piirsin malliympyrän kupinpohjalla, enkä koittanut vaparilla leikata ympyrää... 
Kangasympyröitä tarvitaan kaksi. Ihanaa, vihdoinkin tapa hyödyntää lempikankaiden tilkkuja!

Sen jälkeen kiinnitin heijastinnauhasta satunnaisen pituisia pätkiä toiseen pyörylään...
Noissa näkyy vanhojen ommelten reikiä, mutten halunnut leikata niitä pois. 
Kierrätystavara saa olla kierrätetyn näköistä! Ja jos ne olisi leikannut, niin heijastinnauha olisi kaventunut ja hukkapalaa olisi jäänyt. 


Sitten ompelin ne koneella kiinni. Kannattaa käyttää aika pitkää tikkiä, ainakin työvaatteissa käytettävä heijastinnauha on tosi paksua! Eikä varmaan haittaisi vaikka neulaksi vaihtaisi jonkun järeämän neulan.


Kun heijastinpalat on ommeltu onnistuneesti kiinni ilman neulan katkeamista, ommellaan toinen kangaspyörylä oikeat puolet vastakkain siihen päälle.
Jätä kääntöaukko!


 Käännä pyörylä oikeinpäin. Mitä pienempi kääntöaukko, sen hankalampaa...
Kun "kukka" on saatu oikeinpäin, leikkaa jostain vanusta (esimerkiksi koiran rikkomasta täkistä...) pari hiukan keskiympyrää pienempää ympyrää. Mitä enemmän täytettä laittaa, sen pulleampi keskustasta tulee.

Heijastin ennen täyttämistä.


 Sitten vaan aja koneella vielä yksi kierros (tai useampi) kangasympyrän reunaan. Täyttöaukko sulkeutuu, ja heijastin saa "viimeisen silauksen". Keskelle voi laittaa nappeja tai muita koristeita. Ripusta heti takkiin ettei unohdu! 

Kuvassa vas. alareunassa oleva heijastin on tehty heijastinlangasta, palasta kangasta ja napista. 




Ja sitten se TÄRKEÄ ASIA
Ottopoika on alkanut laihduttamaan. Ja pyysi, että näin julkisesti kertoisin, että hän on laihtunut melkein kymmenen kiloa. Ja halusi että laitan nämä kuvat tänne. 







4 kommenttia:

  1. Kivan näköisiä heijastimia ja hienosti laihdutettu, olkoon tapa mikä tahansa. Ihana virne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Multa on joskus joku kysynyt että onko Ottopoika koskaan huonolla tuulella. Ei, se ei ole koskaan. Se siitä vielä puuttuisi, että vieras joka käy joka päivä vielä olisi huonolla tuulella! :)

      Poista
  2. oikein mukava lisäys tuo ottopojan onnistuminen! pisteitä ja tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Ottopoika on sellainen linssilude että heti kun vain etäisestikkin näkee kameran, haluaa että häntä pitää kuvata. Ja kuvat pitää laittaa tänne. Ja on siitä kiitollinen kuvattava, että on aina kauhean tyytyväinen kuviinsa. :)

      Toivottavasti laihtuminen olisi nyt vähän pysyvämpää laatua. Minäkin peukutan sille.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)