perjantai 28. marraskuuta 2014

Koiramaista joulukauden avausta


Iso tonttu ja pikkutonttu 

Allilla oli joulujuhla, ja se oli nähnyt ihanan tonttupuvun. 
Mutta Äiti sanoi, ettei meillä ole rahaa sellaiseen asuun jota käytettäisiin vain kerran. Alli oli valtavan surullinen, se ei saisi koskaan olla kaunein, se pieni prinsessa jota kaikki ihailevat. Äiti mietti miten ihmeessä Allille saataisiin vähän parempi mieli- edes joku tonttuasu. Kaiveli kankaitaan, ja saksi ja ompeli. Löysi samalla itselleen vanhan hiukan kulahtaneen tonttulakin, mutta siitä sai ihan kelvollisen kun pahimmat läikät peitti paikoilla.


Äiti koitti kovasti hymyillä, vaikka huomasikin että Alli oli hyvin pettynyt tonttuasuun joka oli tehty Iskän vanhasta t-paidasta ja puretusta joulukoristeesta.


 Allin saapuessa paikalle muut koirat kääntyivät katsomaan sitä...



Osa näytti jopa kieltä! Alli arveli että se johtuu siitä että se on ainoa jolla ei ole oikeaa tonttupukua.





Onneksi kuitenkin paikalla oli ystävällisenkin oloisia koiria, jotka sanoivat ettei Allin tarvitse välittää jos joku nauraa sen tonttupuvulle. Sanoivat vielä, että Allilla ainakin on kaikista isoin kulkunen!






Niimpä Allille tulikin ihan hyvä joulumieli. 


Ohjelmana juhlissa oli mm. tonttutanssi jota tytöt olivat ahkerasti harjoitelleet:




Joulupukkikin kävi ahkerien tonttujen kanssa:



 Sitten oli herkkujen syöntiä. Osa juhlijoista oli ollut koko päivän syömättä ja ne aivan ryntäsivät herkkuen luo! Onneksi niitä riitti kaikille.


Sitten vielä silitykset ja sylitykset, ja kaikki lähtivät onnellisina kotejaan kohti.
Alliakaan ei enää haitannut ettei se saanut tonttupukua koska sille ostettiin uusi sänky. 
Siitä riittää iloa paljon kauemman!




Kotona Alli rojahti väsyneenä sohvalle, ja vielä mietti miten mukavat juhlat olivatkaan.
Ihanaa Joulun odotusta kaikille kaksi ja nelijalkaisille.



8 kommenttia:

  1. Voi ihana Alli <3 Loppu hyvin kaikki hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alli on ihana. Ja ihme kyllä se ei yhtään edes aristellut kulkusta. Se on aika ääniherkkä, joten siksi vähän epäilin. Mulla oli sille mukana toinenkin huivi missä ei ollut kulkusta ihan siksi jos se on kauhusta jäykkänä tuon kanssa.

      Poista
  2. Alli oli kyllä noista kaikkein kaunein! Minähän en edes tykkää koirista, mutta tuollaisen Allin ottaisin kyllä. Kuinka voikin koira olla nätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alli on tosi kaunis munkin mielestä, siksi siitä tulee otettua paljon kuvia.

      Mä luulen että suomalaisen sisimpään ja sielunmaisemaan on jotenkin piirtynyt kuva pienestä punaisesta koirasta. Vaikka yleensäkkin ihmiset tulee herkästi juttelemaan kun koirien kanssa on kylillä, niin aina kun menen Allin kanssa ihmisten ilmoille se vetää ihmisiä kuin kärpäspaperi kärpäsiä. Pitää ottaa tuima ilme ja kävellä puolijuoksua jos ei halua jutella ihmisten kanssa.

      Alli on meidän ensimmäinen pystykorva, ja olen niin ihastunut siihen että jos voisin pitää vain yhden koiran niin se olisi pystäri. Se on jotenkin sellainen keskivertoa viisaampi, pian se oppii puhumaan ja ajamaan polkupyörää.

      Poista
    2. Alli on kyllä kaunis! Meillä on myös ensimmäistä kertaa pystykorva, ja olen aivan myyty. Punaturkki on vain niin vihastuttavan ihastuttava. <3 Minusta on tainnut noutaja ihmisen sijaan tulla pystäri-ihminen. Ja meidän pystäri osaa jo jutella, muttei ajaa pyörää...vielä. ;)

      Poista

  3. Thanks for sharing, nice post! Post really provice useful information!

    Giaonhan247 chuyên dịch vụ vận chuyển hàng đi mỹ cũng như dịch vụ ship hàng mỹ từ dịch vụ nhận mua hộ hàng mỹ từ trang ebay vn cùng với dịch vụ mua hàng amazon về VN uy tín, giá rẻ.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)