keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Hedelmäsalaattia ja sieniseuraa

Hävikissä tuli tänään mandariineja ja luumuja, molemmat uusia tuttavuuksia sioille. 

"Salaattia, yäääk! Minä haluan makkaraa!" Huutaa Kyllikki ja näyttää kieltä.

Tarkemmin ajateltuna....varsinkin luumut ovat aika nannaa!



Mitä lähemmäs sikojen teurastus tulee, niin sitä helpompaa mun on ymmärtää niitä, jotka alkaa talveksi kattella sioille jotain talvisikalaa. Työkaveri on kertonut appiukostaan (tai joku muu sukulaismies), joka sai synttärilahjaksi sian ja jota ei sitten raaskittukkaan tappaa ja sika eli niillä kolme vuotta! Oli kuulemma aika iso kun makasi sohvalla rapsutettavana...

Mulla on ollut tässä viimeviikolla vähän turhan kiire ja sikojen kanssa seurustelu on jäänyt vähiin. Mika on myöskin ruokkinut ne. Menin sitten tänään antamaan sioille sapuskaa, ja ihmettelin miksi Kerttu vaan narisee eikä ala syömään. Sitten kun olin rapsuttin sitä niskasta se laittoi silmät kiinni ja oli tyytyväinen ilma naamalla. Sen jälkeen alkoi ruokakin maittamaan. 
Että sellanen joulukinkku meillä.


Kävin Ronjan ja Paavon kanssa tutkimassa meidän parasta suppispaikkaa. Yhyy, siellä ei ole ollenkaan niin paljon sieniä kuin yleensä on ollut. Ei auta kuin etsiä uusia paikkoja. 

Tuli muuten pieni kylmä rinki perzeen ympärille, kun kaikessa rauhassa tutkin sieniesiintymää, ja yht´äkkiä alkoi kuulua vieraan koiran haukkua. Ensimmäinen ajatus oli, että koiran haukku- hirvikoira haukkuu hirveä- a) Paavo menee tappelemaan koiran kanssa ja kuolee- b) Paavo lähtee hirven perään ja jää auton alle. 
Täysin käsittämätöntä, että se tuli HETI kun huusin sitä luokse. 
Ja me mentiin suoraan autolle, koska sama ei olisi ikinä toistunut.

Ronja ja Paavo tulee ihan hyvin toimeen, kunhan ne menee eri suuntiin...



 Paavo on periaatteessa melko sosiaalinen, (jos toinen näyttelee kuollutta), tai ainakin juoksee hitaampaa ja antaa sen mennä kokoajan edellä eikä tee mitään harkitsemattomia juoksupyrähdyksiä. Ihan kelpo kaveri Ronjalle, oikeastaan parempi kuin pikkulikat jotka kaahaa kokoajan ja saa Ronjan ihan hapoille kun se koittaa pysyä niiden matkassa. Paavon kanssa sen meno on huomattavasti rauhallisempaa.





4 kommenttia:

  1. Voihan possut! <3 Kysyin mieheltä voitaisko mekin ottaa ens kesänä possuja, mutta meillä on onneksi liian pieni piha ja liian lähellä naapureita. Enkä mä varmaan ikinä voisi viedä niitä teuraaksi.

    Ja hyvä Paavo, kun totteli! Sk kettuterriereillä on tietty paikka mun sydämessä. Joskus haaveilin sellaisesta ja mun hyvällä ystävällä oli useampiakin junnuna. Onneksi tulin kuitenkin järkiini ja hankin paimenia, enkä terriereitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on sanottu, että jos mä en anna sikoja lopettaa, niin joudun muuttamaan niiden kanssa talveksi ulos. Koitan tässä nyt miettiä millaisessa teltassa me kaikki kolme tarjettaisiin -30C pakkasessa. :D

      Minä ja kettuterrierit ei sovita myöskään yhteen. Mutta kun meni rakastumaan aikanaan mieheen jolla sellainen oli ja kuulemma aina tulee olemaan, niin ei oikein auta.

      Paavo asuu meillä keittiössä erillään muista koirista. Vanhempien vipukoiden kanssa se pystyi juuri ja juuri olemaan kunhan itse oli tosi tarkka mm. siirtymisissä ja kaikessa mikä saa sen kiihtymään, mutta kun Alli tuli, niin Paavo oli sitämieltä, että tuo punainen irvistelevä karvahattu saa muuttaa takaisin sinne mistä tuli. Kolmannen kerran kun se alkoi pentua riepottaa niin päätin etten enää kokeile kuinka neljännellä kerralla käy.

      Ja olen päättänyt, että Paavo on viimeinen kettuterrieri joka meillä asuu sisällä. Seuraava saa ihanan houkuttevan yksiön etupihasta.

      Poista
  2. Ihana ilme tuossa kolmannessa possukuvassa :D En varmaan kykenisi tapattamaan kesäsikoja jos meillä sellaisia olisi tai en ainakaan pystyisi niiden lihaa sitten syömään. Vaikka onnellisen possun lihaahan se olisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on kokoajan joutunut itselleen muistuttamaan, että nämä sitten kasvatetaan ruuaksi. Heh, mun työkaveri on kasvattanut villisikoja, ja sanoi että se oli pakko lopettaa kun alkoi niiden teurastus olla niin vaikeaa. Että kun oli ottanut kuppia ja parantanut sikojensa kanssa maailmaa ei oikein enää halunnut niitä syödä.

      Viimevuotisten sikojen kanssa mua tihkaisi katsoa niiden kuvia, ei niinkään teurastuskuvia vaan niitä missä ne iloisena tonkii. Liha oli erinomaista.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)