maanantai 15. syyskuuta 2014

Pihlajanmarjakranssi



Keräsin töistä pihlajanmarjoja koska niitä kuuluu kerätä kun niitä on paljon. Ajatus kai oli tehdä niistä jotain hilloa, mutta ei vaan nyt irtoa. Olen joka hemmetin ilta keittänyt sieniä, hilloa, mehua tai jotain muuta eikä nyt jaksanut tänään. Päätin siis tehdä kranssin. Pohjana toimi joku viimetalvinen kyhäelmä.



Jos kerää kranssia varten pihlajanmarjoja niin ne kannattaisi kerätä pikkuisen raakoina. Nimittäin nyt niitä tippui tertuista ihan kokoajan! Onneksi olin ottanut terttuihin aika pitkät "hännät", ne sai hyvin pujoteltua pohjan rakoihin. Kiinnittelin rautalangalla kaikkea mitä vaan sai kiinnitettyä.

Oli muuten yllättävän vaikea käsityö! Jos ei ole kauhean näppärä käpälistään niin suosittelen pujottelemaan marjoja ihan vaan rautalankaan ja kieputtamaan sitä johonkin. Huomattavasti helpompaa!

Kuvittelin laittavani kranssin oveen, mutta siitä tuli niin painava että ovi olisi varmaan pudonnut saranoiltaan ja kaikenlisäksi marjoja tippui kokoajan kun kranssia hiemankin liikautti niin ehkä siinä ei kohta olisi ollut jäljellä enää kuin rangat jos sen olisi jotenkin saanutkin pysymään ovessa.

Niimpä siirsin sen uunipellillä tuollaisen laatikon päälle, enkä enää uskaltanut liikuttaa sitä mihinkään siitä! 


Virallinen laadunvalvoja. 
Joka kylläkin himoitsi pihlajanmarjoja...Koirien makuaisti on käsittämätön!


Kranssista tuli kaunis. Ehkä ihanin kranssi ikinä, vielä kun ne marjat olisivat pysyneet kiinni jotenkuten...
Muutama haukipaikka siinä näkyy, mutta yllättävän hyvin onnistui.
Pitäisköhän kokeilla aroniasta tehdä samanlaista?!

Voisihan tuollaista käyttää kyllä pöytäkoristeenakin, voisi sopia kynttilä tuonne keskelle.



Oveen tein sitten tälläsen, ja otin siitä epätarkan kuvan.




Ottopoika, se isompi, lähti Allin kanssa lenkille - AUTOLLA! Toisinsanoen Alli istuu etupenkillä ja ne ajelee jossain ja sitten Alli tuodaan toivottavasti kotiin. Eipä ole kukaan koskaan ennen halunnutkaan viedä meidän koiria autoilemaan.
Nyt on vissiin sitten pakko viedä nuo loput ipanat ihan vaan juoksemaan mettäautotielle kun en jaksa lähteä niiden kanssa mihinkään autoilemaankaan.

4 kommenttia:

  1. Mysi popsi tänään kans pihlajanmarjoja. Mikähän niis kiehtoo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, väri? Tai sitten vaan koira tykkää sellaisesta ikinien vetäytymisen tunteesta kun oikein happaman marjan ahmii suuhunsa!

      Poista
  2. hienoja kransseja, tykkään etenkin tuosta jonka teit oveen :) meillä Otto syö irvistellen pihlajanmarjoja jos sille niitä nakkelee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sen tekemiseen meni noin 5min, toisen tekemiseen 2h. Eli kannattaisi tehtailla noita viiden minuutin kransseja jos aikoisi perustaa kranssitehtaan! :)

      Koirat on omituisia, oon aina ollut sitä mieltä.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)