sunnuntai 31. elokuuta 2014

Sennin ja Vilman ekat maastokisat




Nyt mun koirat ovat kohonneet arvoasteikossa tavallisista sohvakoirista harrastuskoiriksi.
Kun joku kysyy että käytkö sä niiden kanssa näyttelyissä (miksi tätä muuten kysytään, mäkin kysyn tätä vierailta ihmisiltä kun niiden koirista puhutaan) niin voin sanoa, että empä juurikaan, mutta käyn niiden kanssa maastojuoksukisoissa!!!
Vaikka en enää ikinä kävisi, niin ne on nyt virallisesti juoksijoita, piste.

Oli mukavan pehmeä lasku juoksukisoihin, kun ne oli alle tunnin ajomatkan päässä kotoa eikä tarvinnut herätä aamulla ennen kukon (korjaan, 3. kukon) laulua. Mä en ole oikein parhaimmillani kun olen nukkunut pari tuntia ja ajanut 4h kisapaikalle toteamaan, että sataa vettä ja vituttaa.

Oli myös mukavaa, kun tavallaan niinkuin tiesi mitä pitää tehdä, onhan mun edellisetkin vipukat joskus maastossa juosseet mutta siitä on kuitenkin niin kauan että samalla saa olla tyhmä aloittelija ja kysellä kaikilta sen varjolla kysymyksiä joita ei ehkä muuten kehtaisi kysyä. Onneksi käytännöt ei olleet ihan kauheasti muuttuneet, ainoa asia joka nyt yht´äkkiä tuli mieleen oli se, että manttelit pitäisi olla kokonaan samaa väriä- niissä ei siis saisi olla punaisella puolella sinisiä reunoja. Meillä oli, mutta koska me oltiin aloittelijoita ei siitä piitattu. Mantteli on siis se "miniloimi" siinä koiran selässä, mistä näkee vähän sokeampikin tuomari onko kyseessä kumpi koira.

Maastokisoissa juostaan pareittain, toinen koira on punainen ja toinen sininen. Alkuerissä parit arvotaan, ja jos sattuu koira saamaan senverran pisteitä että se pääsee finaaleihin niin finaalilähdöissä parit laitetaan paremmuusjärjestyksessä mutta niiden lähtöjärjestys arvotaan.

Koska kyseessä oli KV-kisat, niin kaikki alkuerissä 150 pistettä saaneet pääsee  finaaleihin. Onneksi koiria ei kuitenkaan ollut kovin paljoa ja näinollen kisat eivät kestäneet ihan kauhean myöhään.

Me otettiin kyllä kaikki koirat ajokoiria lukuunottamatta mukaan niin ei tarvinnut käskeä ketään pissattamaan niitä kotiin. Ja Alli sai edustaa.
Mun mielestä on tärkeää viedä pystykorvia ihmisten ilmoille, ne on meidän kansallisrotu ja mun mielestä on huolestuttavaa että yhä harvempi suomalainen edes tunnistaa suomenpystykorvaa! Lisäksi ne ei ole mitään aivottomia räksyttäjiä- sekin on hyvä erityisesti koiraihmisten huomata...

Molemmilla tytöillä kisat meni hyvin. Vilma oli 4 ja sai sertin, ja Senni oli viides. Kumpikaan ei ollut koskaan ennen tätä juossut parin kanssa vieheen perässä, joten pikkuisen jännitti kuinka se onnistuu. Eikä kumpikaan loukkaantunut- sitä pidän vaihtoehdoista huonoimpana! Rata oli aika liukasta nurmea, ja useampi vipukka veti nurin.
Ei isot ja hitaammat koirat sillätavalla loukkaannukkaan, kun niillä ei vauhtia ole samalla tavalla kuin vipukoilla. Tuskin on yksikään irlis koskaan kaatunut maastossa...

Yksi koira loukkasi pahemmin, se kannettiin pois radalta ja paikanpäällä eläinlääkäri hoiti sitä niin että se voitiin lähteä viemään kuvattavaksi. Myöhemmin kuulutettiin ettei sille mitään murtumia ollut tullut, en tiedä kuinka sen muuten kävi. :(  Ainakin shokissa se oli tuollaisen monta kertaa katon kautta pyörimisen jälkeen.

Koirat voi loukata kotona, lenkillä tai ihan missä hyvänsä. Mihinkään ei voi koskaan mennä jos pelkää ylenmäärin loukkaantumisia.
Onhan maastojuoksu silti vipukoille riskialttiimpi laji kuin vaikkapa näyttelyt.



Whippetharrastajien sivuilta löytyy tarkempaa selitystä maastokisoista *klik*

Kuva: Vilman sisaruksia
Dyanitos B-pentueen vipukoita. Vilman lisäksi myös sen veli Berra sai sertin.

Yhden asian kyllä jatkossa muistan, ottaa kameran mukaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)