sunnuntai 24. elokuuta 2014

Pilvikirsikan loppu, luontopihan alku

Pilvikirsikka on odottanut koko kesän että joku sen kaataisi. Siis mies joka asuu meillä. Mika lähti viikoksi karhujahtiin Itä-Suomeen, ja juuri ennen lähtöä se muisti että voisi vaikka toteuttaa vaimonsa toiveen. Yhden niistä sadoista.

Pilvikirsikka ei tullut viimekesänäkään enää kunnolla lehteen, se sai kunnolla siipeensä vesimyyrän kaiveltua sen juuristoalueella pari talvea sitten oikein antaumuksella. Vesimyyrä söi hengiltä mm. ison keltakurjenmiekkamättään, joka kertoo jotain sen syömärinlahjoista. 

Olen saanut tämän pilvikirsikan pienenä piiskataimena jostain taimienvaihdosta noin 5v. sitten, melkoisesti se ehti kasvaa vaikka pari viimeistä kesää tosiaan meni kitumisessa. 

Enää en halua yhtä pilvikirsikkaa enempää tontille, rasittavaa se niiden juurivesojen tuottaminen vaikka muuten ihan nätti puu onkin.

Nyt mun pitäisi sitten jollainkonstilla saada tuo kanto ja juurakko pois maasta että saisin siihen jo valmiiksi ostetun päärynän tilalle.




Sikojen mielestä pilvikirsikan kaataminen oli ehkä paras idea puutarhanhoidon saralta pitkään aikaan!














Lueskelin tässä aamupäivällä Riku Cajanderin Luontopiha -Ympäristöystävällinen piha ja puutarha kirjaa, ja sain taas uusia visioita.

Siinä lukee, että hallittu kaaos onkin luontopihan tärkeimpiä ominaisuuksia, monilajisuuden ohella. Kuulostaa ihan täysin meidän pihalta! 
Kaaos- löytyy. 
Unohdin hoitaa- löytyy. 
Monilajisuus- kyllä, ja alennusmyynnit on vasta alkamassa! 

Käskettiin alkaa vähentämään nurmikkoa, kyllä sitähän mä olen tässä tehnyt kaikenaikaa. 
Ja pensasalueet ja pihan reunaryteiköt saa elää omaa elämäänsä. 
Nyökyttelen, niinhän ne tekee.

Seuraavista kuvista voi päätellä mitä ammattiylpeyttä tunteva puutarhuri ajattelee! 
No tietenkin luontopihaa!



Tavaraa on niin ettei läpi nää, osa kasvaa, osa ei. 
Siellä on sulassa sovussa puut ja kaalit. 
Raparperi näyttää vähän säälittävältä kun siitä on just viimeviikolla tehty mehua. 

Kun mä tässä nyt olen miettinyt että mihin suuntaan tätä pihaa pitäisi viedä, niin oikeestaan tätä ei tarvi viedä mihinkään, tämä on jo luontopiha!

Tavallaan haluaisin sellaisen siistin ja jämäkän pihan. Missä kaikki olis just siinä missä pitää, eikä siihen mihin se nyt vaan on satuttu istuttamaan... 
Mutta kannattaako ihan kauheesti itseään ja omaa luonnettaan vastaan taistella?! Puhumattakaan siitä, että sitä lisäaikaa ei vuorokausiin saa, vaikka kuinka haluaisi.

Mutta siinä kirjassa oli yksi todella paha puute. Siinä ei puhuta sioista! Nimittäin ne jos jotkut on lisännyt meidän pihaan lintuja.



"Me ei mitään raparperin lehtiä olla nyppimässä!"







Jos kanalaumasi kaipaa komentajaa, niin tämä tummempi pikkukukko haluaisi välttyä padalta. 
On noita meidän maaliskuisia tipuja, ja uskoisin sen olevan kohtuullisen "hyvää jalostusainesta" koska emo sai tiput haudottua ilman lämmitystä vaikka luukku oli ulos auki ja välillä ulkona oli pakkastakin! 
Vaihto kahvipakettiin tai muuhun hyödylliseen.

Meinasin vallan unohtaa, että meillä on uusi ja hirrrveen hieno banneri! 
Kiitos Päiville Quun puutarha ja Pieni Kermakakkukoti blogien takaa. 



2 kommenttia:

  1. Luontopiha on just hyvä! Komeita kukkoja :) Tuo uusi blogin banneri on tosi kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luontopiha on äärimmäisen helppohoitoinen, koska sitä ei juurikaan tarvitse hoitaa. Luin kirjasta.

      Minäkin tykkään bannerista! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)