tiistai 5. elokuuta 2014

Koiravanhus






Meidän Ronjasta on tullut vanha. Ensimmäinen koira jolla meillä on ihan selkeitä vanhuuden "oireita", kaikille muille on tullut joka sairaus jonka takia ne on pitänyt lopettaa ennen totaalista vanhenemista. Ynnenkin oireet olivat erilaisia, enemmän henkistä kuin fyysistä.

Ronja vaan ei ole koira joka vanhenee kauniisti, sellainen mummo kiikkustuolissa-efekti puuttuu siltä täysin. Sillä pää menisi edelleen kahtasataa muiden perässä, joten en voi enää ottaa sitä mukaan lenkille muiden kanssa koska se vapaanaollessaan juoksee itsensä jalattomaksi. 
Ja minä en ala koiraa kantamaan lenkinpäätteeksi autoon! Remmissä se voisi teoriassa olla, mutta Ronjan kohdalla se tarkoittaa sitä, että se rempoo muiden perään kokoajan, ja haukkuu.
Olen käynyt Ronjan ja Paavon kanssa kahdestaan lenkeillä, koska Paavon kanssa se ei tykkää juosta- eikä ihme, kun Paavo alkaa kuumumaan kaikesta mitä toinen koira tekee...

Se on ollut aina aika kova haukkumaan, ja nyt vanhemmiten äänenkäyttö on vaan lisääntynyt. Samaanaikaan sen ääni on muuttunut tavallisesta ärsyttävästä haukkumisesta sellaiseksi rauskaksi loppuunkuluneeksi haukkuääneksi, sellaiseksi joka saa otsasuonen pullistumaan ja hermot naukumaan.

Miksi se sitten haukkuu? No se komentaa muita! Ronjan esimerkiksi komentaa Senniä ja Vilmaa leikkimään sen kanssa, ja jostain syystä ne mielummin leikkivät keskenään ja Allin kanssa. 
Harva lapsi innoissaan leikkii 80v. mummon kanssa hippaa jos omanikäistäkin seuraa on...

Ja koska nuo kersat leikkivät jatkuvasti, haukkuu Ronjakin melkein jatkuvasti. Enkä millään pysty enää komentamaan sitä niin kovaa että se lopettaisi. Ei vaan pysty.

Se myös komentaa minua päästämään sitä ulos, ja sitten sisälle.  Ronja ei viihdy enää ulkona yhtään jos sen kanssa ei olla siellä. Pikapissat nurmikolle ja heti terassin oven taakse haukkumaan. Erikoisen viihdyttävää esimerkiksi aamuisin siinä 5.30 kun itse olet Paavon kanssa pyörätiellä etkä pääse heti avaamaan ovea...

Eikä riitä että esimerkiksi itse on etupihalla, sen pitää kokoajan olla katsekontaktissa.
Jos se taas on sisällä ja näkee minut ikkunasta sen on myös päästävä samantien ulos. Väyh väyh jos ei heti palvelija ole avaamassa ovea!

Olen tulkinnut tämän jonkinlaiseksi turvattomuuden tunteeksi, aikaisemmin sillä ei ollut mitään ongelmaa olla yksin ulkona.

Sitten se sisäsiisteys. Vipukat eivät yleisestikkään ole mitään seurapiirirakkolaisia, mutta Ronja ei oikein enää meinaa pystyä pidättämään työpäivää tai yötä. 
Olen sille laittanut sanomalehtiä lattialle, mutta nyt olen kokeillut myös ihan housuvaippaa. Jotenkin tuntuu että joku raja on ylitetty kun koiralle pitää pukea vaippa kun lähtee töihin, mutta parempi sekin kuin että lattia lainehtii jos se ei ole osunut paperille pissalle.
Mulle kyllä tulee mieleen ne ihmisten lemmikiksi ottamat apinat joille laitetaan vaippa päälle, mutta ei voi mitään...
Öisinhän se ei pyydä ulos, parempi on pissata suoraan pedin viereen kuin lähteä oikein ulos pissalle, herttinen siinähän voi tulla vaikka kylmä!

Mä voisin pitää Ronjaa töissä mukana jolloin voisin sitä päivällä pissattaa, mutta Ronja EI HALUA! Se ei halua olla töissä, ei vaikka sillä olisi tohrittaja-koira mukana. Olen pari kertaa kokeillut, ja se alkaa heti haukkua kun poistun työhuoneesta eikä lopeta muuten kuin että olen vienyt sen autoon. Ei oikein hellesäillä kauhean suositeltavaa...
Eikä se varmaan autossakaan enää yksin olisi.

Ainakin eilen se sai kauhean paniikin kun taas kokeilin pystyisikö sitä ottamaan mukaan lenkille. 
Senjälkeen kun se oli haukkunut remmissä niin paljon että järki meinasi lähteä (+ juossut senverran että takapää jo horjui...) niin ajattelin laittaa sen hetkeksi autoon odottamaan ja käydä muiden kanssa vielä pikkulenkin. 
En pystynyt, koska se haukkui niin että aloin pelkäämään että se saa jonkun ylirasituskohtauksen. Pakko oli kääntyä takaisin.

Aika viluiseksi se on myös tullut, joten viileämmillä keleillä olen käyttänyt sille ohutta takkia sisälläkin. Kuulohan Ronkulla on huonontunut jo vuosi sitten, varmaan näkökin. 
Kuulolaite ja kaihileikkaus tilaukseen!

Sitten ruuan varastaminen! Ilman sitä ei Ronjasta voi edes puhua. Se on aina ollut ruuan perään, mutta nyt se on kokoajan vailla ruokaa. En tiedä eikö se muista että on jo syönyt, vai eikö pidä väliäkään. Kaikki se varastaa mihin vain pääsee käsiksi, ja tottakai se haukkuu kun ei saa ruokaa. Vaikka olisi jo saanut aikaisemmin...

Raskas rakas Ronja, ensimmäinen oma koirani.

Tietysti toivon että meillä olisi paljon yhteistä aikaa jäljellä, mutta tuskin Ronjasta mitään ikäennätys-vipukkaa tulee. Onhan se kuitenkin aika kunnioitettavaa että koira jo käy 14ikävuotta!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)