sunnuntai 3. elokuuta 2014

Kaikki on niin täydellistä.

Välillä yksi ainoa kuva saa jotenkin sapen kiehahtamaan. Jostain jäi käteen Kekkilän 2013-vuoden mainoslehti. 
Sehän on mainos, miksi siis menettää hermonsa jonkun kuvan takia? 
Mä olen tunnetusti hyvähermoinen ihminen...

Kuva: Kekkilä

Mutta mua vaan NIIIN ärsyttää kun meille koitetaan luoda illuusiota siitä miltä täydellinen piha näyttää. Miltä täydellinen elämä näyttää. 

Täydellisessä pihassa on kaikki ilmeisesti tehty saman kevään aikana, koska siellä ei näy missään mitään "työn jälkiä", ei rikkaruohoja, ei mitään ylimääristä. Vain kliinistä hyvinvoivaa kasvustoa. Sinne on kaikki ostettu suurella rahalla. Sinne on kaikki erikseen suunniteltu, siellä ei kasva mitään löydettyä tai sattumanvaraista, kaiken on joku muu suunnitellut, joka joka tietää paremmin.

No tuo kuva. Mitä siinä kasvaa, siinä helevetin kalliissa viljelylaatikossa kasvaa salaattifenkoleita jotka on haettu kaupan hevi-osastolta, ne on juuri riisuttu muovista ja tökätty maahan. Nimittäin pellossa kasvaessaan niissä on pitkät varret kuten allaolevassa kuvassa eikä ne suinkaan kasva tuollaisena tiiviinä tököinä. 
Oman kokemukseni mukaan ne myös varsin helposti alkavat työntää kukkavartta eivätkä ole ollenkaan kauhean esteettisen näköisiä silloin,


Sitten siinä kasvaa erilaisia salaatteja. Voin lyödä vetoa, että kukaan Suomessa ei saa avomaaolosuhteissa kasvatettua noin tasaisia salaatteja, vaan ne on kasvatettu kasvihuoneessa pöytäviljelyssä. Ei edes kukaan Kekkilän väestä. 
Raparperit on juuri istutettuja taimia, ainakin mun raparperit täyttäisi koko tuon laatikon heti keväällä niin ettei metrien säteellä muuta kasvaisikaan...

Mulla tulee tästä niin mieleen tämä Siskon pedin sketsi. 
Kaikki on sen varmaan nähnyt, Äiti on nyt koneella.


Eli tavallaan kaikki tietävät, ettei tämä illuusio täydellisyydestä ole totta, mutta kun se näyttäisi niin hyvältä että oma arki, elämä ja kasvimaa kuitenkin olisivat.

Enkä ole yhtään sen parempi ihminen. 
Voiko itserakkaampaa olla kuin kirjoitella omista asioistaan, saadan kaikki luulemaan että olen  valtavan ahkera, aikaansaava, toimelias, kätevä ja täydellinen koiran-kanan-sian omistaja, täydellinen puutarhuri, hyvä ihminen ja täydellinen ties mikä. Tiedättekö mitä, se ei pidä paikkaansa. 
Te ette vaan lukisi sitä, mitä mun päivissä tapahtuu silloin kun niissä ei oikein tapahdu mitään.

Kun mä makaan riipparissa lukemassa olemattomia kirjoja ja lehtiä, en jaksa edes mennä lenkille päästän vaan koirat pihaan ja ummistan silmäni siltä ettei ne edes liiku siinä kunnolla, syön jotain  uuniranskalaisia ja ketsuppia kun en jaksa tehdä mitään ruokaa. 
Huudan kuin sumutorvi ja tiuskin Mikalle, koirilla ja kaikille muillekkin jotka tulee lähelle. 
Eikä edes kasvimaalla oikein kasva mikään kunnolla. 
Peruspäivä.


6 kommenttia:

  1. :D Mahtavaa! Just näin!

    Mua hirvittää välillä se kuva joka blogin kautta saattaa itsestä välittyä. Yritän pitää sen mielessä postauksia tehdessä (siis sen, että kukaan ei kuvittelisi että kaikki menee aika kuin strömsössä). Toisaalta, mä olen maailman pessimistein ihminen, että välillä on kyllä ihan terapeuttista etsiä elämästään ne kaikki _ainoastaan_ihanat ja kauniit asiat, ja tallentaa ne blogiin. Ja luottaa siihen, että ihmiset eivät ole niin pönttöjä, että nielisivät vain kaiken kivan koko tarinan totuudeksi.

    Bloggaaminen on terapeuttista(kin). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä ainakaan jaksa lukea blogeja jotka ovat pelkkää surua, murhetta ja epätoivoa. Mulle paras blogi on sellainen aika kevyttä luettavaa. Ja mielellään kauniilla kuvilla. Saan ainakin olla niistä kateellinen...

      Mutta se mitä ajan takaa, niin senverran anarkistiluonne olen, että mun on vaikeaa sulattaa sellaista "liian täydellistä" maailmaa.
      Koska mä en usko että missään on sellaista. Kaunis on kaunis vasta, jos sen vastaparina on ripaus rumuutta. Liian kauniissa ei ole mitään tarttumapintaa. Mä arvostan elämänmakuisia tarinoita, en liian siloitettua pintaa.

      Vaikeeta on kyllä selittää. :)
      Ilman muuta minäkin valitsen sadoista kuvista parhaat ja ne joissa on just "se hetki". Tyhmäähän olisi täyttää blogi huonoilla kuvilla ja jutuilla jos parempiakin on olemassa!

      Terapeuttisesta vaikutuksesta olen täysin samaa mieltä!

      Poista
  2. Olipas hyvä linkki! En ollut nähnyt, kun en katso telkkaria. Tuohon kaunisteluun meinaa sortua koko ajan, mutta tappelen vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun facekaverit on varmaan jokainen linkittänyt tuon linkin, joten oletin että kaikkien muidenkin on. Mä katson telkkari muutamia kertoja vuodessa, en vaan oo koskaan oppinut nököttämään ruudun edessä. Varmaan sieltä tulis ihan katsottaviakin ohjelmia, en vaan tiedä koska!

      Sanoilla voi maalailla monenlaisia tunnelmia. Oikeastaan vain väärä sana saa asian muuttumaan "pikkusieväksi" vaikkei tarkoittaisikaan. Pääasia, että tiedostaa asian!

      Poista
  3. Mä otin tässä yksi päivä kuvia saunan takaa..en ole kyllä vielä niitä julkaissut, sillä kyllähän ne särkee silmää :D mutta juu sellaista elämä täällä vain on. Tavaroita jää sinne tänne ja 90% projekteista on kesken, mutta niihän niiden täytyykin olla sillä olen ensiluokkainen tusaaja (eli kaikkea aloitetaan yhtäaikaa, eikä mitään viedä kunnialla loppuun :P ) Pihani ei varmaankaan pääsisi Kekkilän mainokseksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen haaveillut että ottaisin kuvia sellaisista tosielämän asetelmista. Ei mitään tarkoituksella toisiinsa sopivia ja ah niin ihania esineitä, vaan kaikkea mitä nyt vaan on läjätty vierekkäin ja päällekkäin! Kuten nyt takanreunaa somistaa ihanasti aurinkorasvapullo, puhdistusainepullo, tulitikkuaski, kännykkä, pari epämääräistä paperiroskaa sekä koiranluu. Ah niin kaunista!

      Mä luulen, että meidän piha voisi päästä Kekkilän mainokseen korkeintaan varoittavaksi esimerkiksi!

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)