maanantai 10. maaliskuuta 2014

Koiranäyttelyitä

Ahkera kehäsihteeri imee pillimehua keskittyneesti... Kuva: Mari Puumila


No nyt se on sitten kokeiltu, nimittäin kehäsihteerin hommat koiranäyttelyissä. Oon ollu melkoisen useasti rottien ja hiirien sihteerinä silloin kun kasvatin niitä ja useita vuosia sen jälkeenkin kun aina jotenkin kuitenkin eksyin näyttelyihin.
Jyrskähommissa on sellainen ihana pienen porukan tekemisen meininki. Sama porukka laittaa näyttelypaikan, on toimihenkilöinä, näytteleilleasettajina ja jakaa palkinnot, juoruilee ja taas ajaa 300km kotiin ja on ihan poikki pari seuraavaa päivää ja sitten alkaa taas suunnitella uutta reissua. 

Tältä pohjalta jotenkin odotin, että koirien kehäsihteerin hommat olisivat jotenkin HC-vaikeita, tai siinä vaadittaisiin jotain erikoisia taitoja. 
Mullahan oli siis melkoisen kokenut ja taitava ja kätevä kehäsihteeri apuna ja opettajana, ja joka hermostumatta tarkasti alussa kaikki kaavakkeet etten kirjoitellut niihin mitä sattuu, mutta sanotaanko että loppuakohden alkoi jo tuntua, että jotain osaa siitä hommasta. Että en kyllä yksin olisi siinä pärjännyt, mutta sellaisen kaverina ihan kohtuullisesti joka osaa ja jaksaa auttaa.

Mun ongelma koiranäyttelyissä on, etten mä osaa suhtautua niihin oikealla vakavuudella. Mua huvittaa siellä miten tosissaan osa ihmisistä on. Siis hei siellä tuomari vaan sanoo, mitä mieltä se on, ei siinä arvostella ihmistä tai koko loppuelämää niinkuin tuntuu että jotkut luulevat...

Muuten oli mukava viikonloppu, mutta yksi asia oli pienoinen epäkohta. Nimittäin järjestäjät grillasivat sisällä hallissa. Ei siinä mitään, mutta grillissä oli kai jotain vikaa, ja siellä oli kauhea kaasun käry. Pikkuisen alkaa huimata kun monta tuntia viettää tälläisessä tilassa... Oli välillä pakko keskeyttää kehä ja käydä ulkona hengittämässä.

Esitettiin su. aamuna toive ettei sisällä grillattaisi, mutta se ei käynyt. Ja oli vähän ala-arvoista, että yksi järjestäjistä tuli meille ihan suoraan v*ttuilemaan kun esitimme ystävällisen toiveen että jatkossa ei ehkä kannattaisi sisällä grillata. Kävin vielä buffassakin sanomassa ennen kotiinlähtöä, ettei me nyt niinkuin tahallaan haluta olla hankalia, mutta ihan oikeasti ei ehkä ole viisasta kaasuttaa ihmisiä sisätiloissa. 

Ainakin itselle tuli taas hyvä muistutus, että jos itse järjestää tapahtumia kannattaa kaikille järjestäjille teroittaa käytöksestä. Vaikka miten olisi hermo kireällä, niin ei ole kauhean viisasta ulkopuolisille purkaa sitä. Parempi on olla kokonaan pois sen luota joka nyppii kuin mennä muka pahoittelemaan- se on aika läpinäkyvää jos puree hammasta ja näyttää "piilokeskisormea".

Meidän metsästysseuralla on toukokuussa ryhmänäyttely. Hui, onneksi siihen on vielä 2kk aikaa...Ollaan kyllä järjestetty mätsäreitä vuosittain, mutta nyt tämä on ensimmäinen oikea näyttely. Meillä on kyllä tosi hyvä porukka, joten eiköhän se siitä. Aina ne päivät jotenkin menee vaikka mitä järjestäisi, edellinen ilta on se kriittisin kohta...Silloin meinaa meikäläisellä pikkuisen hermo pettää...

Tänään oli taas näyttelytreenit läheisellä koululla. Käytiin koirapuistossa ajokoirien kanssa ennen treeniä, ja Ekku menikin nyt oikein mukavasti. Viimeviikolla sillä oli ihan liikaa energiaa, ja se ei meinannut millään jaksaa keskittyä. 
En itsekkään ole todellakaan mitenkään kauhean taitava koiran esittäjä, mutta onhan se tullut huomattua että jos vähän harjoittelee se yleensä menee vähän paremmin tositilanteessa... 

Mun alko yht'äkkiä tekemään mieli viiniä. Onko huono ihminen, jos maanantai-iltana iltapalaksi juo lasin punkkua ja syö sen kanssa makkaraleivän? Nimittäin tein just tollasta teeleivän henkistä leipää, ja sitäkin tekis mieli. *kaataa 1/2 mukillista viiniä*

Ja asiassa moottorisahaan, kävin tänään yhdessä pienemmässä kaupassa, ja ne lupasivat sieltä hävikkiruokia eläimille! JEEEEEE!!!!!! Tosin ne olis ensin pitänyt hakea illalla noin klo. 20.00, mutta kun välimatka on 30km niin sovittiin että haen aamulla ennen töihin menoa. Siis mun on pakko ehtiä lähtemään 10min aikasemmin, että ehdin hakea ne ennen kun työt alkaa. Ja mä herään nytkin 5.30 ja en oikeen millään jaksaisi herätä aikasemmin! Mitähän vois aamulla jättää tekemättä, tuskin ainakaan koirien kusetusta. Kahvin? Aamiasmunan? Ripsivärin? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)